image/svg+xml

Lintukallion tähtitorni

Huts

Lintukallion tähtitorni

Description: Harva tietää, että alueeltamme löytyy täysiverinen tähtitorni! Töysän Lintukalliolla sijaitsevan tähtitornin omistaa Suomenselän Pegasus ry. Torni on avoinna yleisölle säännöllisesti erityisesti kevättalvisin. Kesäisin torni on auki aurinkoon liittyvien tapahtumien, esimerkiksi ylikulkujen yhteydessä. Tornilta löytyy laadukkaat kaukoputket, joilla on mukava katsella taivaan ihmeitä. Suomenselän Pegasus ry on Etelä-Pohjanmaalla toimiva tähtiyhdistys ja tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n jäsenyhdistys. Suomenselän Pegasus ry on perustettu vuonna 1996 ja samainen vuosiluku löytyy myös tähtitornin kivijalasta. Torni on säännöllisesti auki kevättalvisin, jolloin sää ja pimeä aika helpottavat tarkkailua. Myös muina vuodenaikoina torni on auki yksittäisinä päivinä. Tähtitornin aukioloajoista tiedotetaan yhdistyksen Facebook- ja Twitter-tileillä. Yhdistys järjestää myös ryhmänäytöksiä sovittaessa, esimerkiksi koululaisryhmiä on vieraillut tornilla. Yhdistys on järjestänyt myös esimerkiksi tähtitiedettä käsitteleviä luentoja. Tekniseltä valmiudeltaan Töysän tähtitorni on hyvällä tasolla. Käytössä on laadukas 14″ peilikaukoputki tietokoneohjatulla jalustalla. Kaukoputki mahdollistaisi periaatteessa jopa uutiskynnyksen ylittävien löytöjen tekemisen, mikäli tähtivalokuvauksesta innostunut jäsen sattuisi olemaan oikeaan aikaan kaukoputken äärellä. Yhdistys on hankkinut myös tähtikameran, jolla voi kuvata esimerkiksi kuuta ja tähtisumuja. Vuonna 2018 yhdistys hankki Kuudestaan ry:n myöntämän Leader-rahoituksen avulla aurinkokaukoputken, jolloin mm. auringon pilkkuja, sen pinnalla olevia purkaumia ym. voidaan tutkia turvallisesti. Aurinkokaukoputki lisää taivaan tutkimisen toiminta- ja harrastusaikaa, sillä sen avulla voidaan tutkia taivasta myös päiväs- ja kesäaikaan. Se on myös helppo napata jalustan kera mukaansa, jolloin sitä voidaan hyödyntää muissa taivaan tutkimiseen soveltuvissa tiloissa.

Is it free?: Free

How to get here?: Lintukalliontie 153

Website: https://www.facebook.com/SuomenselanPegasus/

E-mail: [email protected]

City:: Alavus

Neighborhood:: Österhankmo

Comments