A map of 3 Scenic Lookout Towers in Alavus.

Harva tietää, että alueeltamme löytyy täysiverinen tähtitorni! Töysän Lintukalliolla sijaitsevan tähtitornin omistaa Suomenselän Pegasus ry. Torni on avoinna yleisölle säännöllisesti erityisesti kevättalvisin. Kesäisin torni on auki aurinkoon liittyvien tapahtumien, esimerkiksi ylikulkujen yhteydessä. Tornilta löytyy laadukkaat kaukoputket, joilla on mukava katsella taivaan ihmeitä. Suomenselän Pegasus ry on Etelä-Pohjanmaalla toimiva tähtiyhdistys ja tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n jäsenyhdistys. Suomenselän Pegasus ry on perustettu vuonna 1996 ja samainen vuosiluku löytyy myös tähtitornin kivijalasta. Torni on säännöllisesti auki kevättalvisin, jolloin sää ja pimeä aika helpottavat tarkkailua. Myös muina vuodenaikoina torni on auki yksittäisinä päivinä. Tähtitornin aukioloajoista tiedotetaan yhdistyksen Facebook- ja Twitter-tileillä. Yhdistys järjestää myös ryhmänäytöksiä sovittaessa, esimerkiksi koululaisryhmiä on vieraillut tornilla. Yhdistys on järjestänyt myös esimerkiksi tähtitiedettä käsitteleviä luentoja. Tekniseltä valmiudeltaan Töysän tähtitorni on hyvällä tasolla. Käytössä on laadukas 14″ peilikaukoputki tietokoneohjatulla jalustalla. Kaukoputki mahdollistaisi periaatteessa jopa uutiskynnyksen ylittävien löytöjen tekemisen, mikäli tähtivalokuvauksesta innostunut jäsen sattuisi olemaan oikeaan aikaan kaukoputken äärellä. Yhdistys on hankkinut myös tähtikameran, jolla voi kuvata esimerkiksi kuuta ja tähtisumuja. Vuonna 2018 yhdistys hankki Kuudestaan ry:n myöntämän Leader-rahoituksen avulla aurinkokaukoputken, jolloin mm. auringon pilkkuja, sen pinnalla olevia purkaumia ym. voidaan tutkia turvallisesti. Aurinkokaukoputki lisää taivaan tutkimisen toiminta- ja harrastusaikaa, sillä sen avulla voidaan tutkia taivasta myös päiväs- ja kesäaikaan. Se on myös helppo napata jalustan kera mukaansa, jolloin sitä voidaan hyödyntää muissa taivaan tutkimiseen soveltuvissa tiloissa.
Alavudella sijaitsevalta Kuivasjärven lintutornilta pääsee näkemään monenlaisia lintuja. Lintutorni on valmistunut vuonna 2003 ja sen läheisyydessä on ollut tanssilava, joka on jo purettu. Tanssilavan parkkipaikalle voi jättää autonsa ja kävelymatkaa metsäistä polkua pitkin jää 200m lintutornille. Lintujen muuttoaikana useat sorsat levähtävät ja syövät Kuivasjärvellä. Muuttoaikana voit nähdä myös esimerkiksi mustakurkku-uikkuja, eri hanhilajeja, lapinsirrejä ja mustalintuja. Tämän järven pesimälajistoon kuuluvat tai ovat kuuluneet esimerkiksi heinätavi, luhtakana, luhtahuitti, pikkulokki, kanadanhanhi, ruskosuohaukka ja vesipääsky (1970-luvulla). Muitakin lintulajeja on nähty Kuivasjärvellä, kuten harmaasorsa, rantakurvi, mustapyrstökuiri, tundrahanhi ja tunturikihu. Jopa kaunis kansallislintumme laulujoutsen on pesinyt Kuivasjärvelle ensimmäistä kertaa vuonna 2003. Lintutornilla kannattaa vierailla aamusta taikka myöhemmin illasta jolloin aurinko ei paista vastaan. Torniin noustessa on kävijämäärärajoitus 10 henkilöä kerrallaan. Lintutornin löydät valtatien 18 varrelta Peräseinäjoentieltä. Alavuden keskustasta päin tultaessa kohti Peräseinäjokea tulee tiukka mutka vasemmalle, jonka kohdalla tulee liittymä lintutornille.
Get a bird's-eye view. Climb these towers to see panoramic vistas of forests and lakes stretching to the horizon.
Our core dataset is powered by official sources including Metsähallitus and LIPAS (the national database for sports facilities in Finland). We pull the latest GPX routes and location metadata directly from these authorities.
Note: Our database was last synced in 2026. While we strive for accuracy, always consult the official website which we display on each place or route or notices at the trail for safety-critical updates or seasonal closures.
No. Huts.fi is an independent Finnish platform. While we work with official open-data sets from organizations like Metsähallitus, we are a private entity.
Yes. Accessing our maps, trail data, and field information is currently free for all users.
We operate on a community-first model: we provide the platform, and our users help keep it accurate by sharing real-time updates (e.g., Is there firewood at the laavu? or Is the sand field dry enough to play?).
Our roadmap includes:
• Offline Maps: Downloadable trails for when you lose signal in the backwoods.
• Trail Navigation: Follow routes directly from your Phone or Watch.
• Live Safety Sharing: Real-time location sharing so friends and family know you're safe on the trail.