A map of 200 Gyms in Helsinki.
Kuntosali on osa uimahallia, joka on kiinni Siltamäen ostoskeskusessa. Kuntosali on varustettu pääosin TechnoGymin kuntosali- tai aerobisilla laitteilla ja/tai Matrixin aerobisilla laitteilla. Samalla kuntosalikortilla voi harjoitella kaikissa kuntosaleissa. Treenin jälkeen mahdollisuus saunoa ja uida ilmaiseksi UH* uimahalleissa. Mäkelänrinteessä 3 euron ja Vuosaaressa 2 euron välimaksu.
Kunnosta löytyy pieni, hyvin varusteltu kuntosali. Kuntosalia saa käyttää päivittäin klo 6-23 maksamalla puolivuotiskausimaksun. Asukastalo Kunto on suunniteltu nimensä mukaisesti liikuntakäyttöön. Varusteet: kuntopyörä, crosstrainer, soutulaite, juoksumatto, penkkipunnerruspenkki ja levypainot, kahvakuulat, monitoimilaite
Kuntosali on varusteltu kattavasti vapaapainoista laitteisiin ja nostolavoihin, joten puitteet palvelevat niin aloittelijoita kuin kokeneita treenaajiakin. Kuntosali on suunnattu erityisesti voimaharjoitteluun (kehonrakennus, voimanosto ja painonnosto). Lisäksi 20-metrinen nurmimatto toiminnalliseen harjoitteluun, kuten kelkan työntämiseen tai merimiessalkkujen kantamiseen.
Kuntosali sijaitsee kolmannessa kerroksessa. Kuntosalilta löytyvät myös PT-palvelut, Cross-Training sekä spinningpalvelut. Muuta: Pukuhuoneet, suihkutilat, sauna ja infrapunasauna.
UniSportin tilat ovat kaikkien käytössä. UniSport Kumpulassa on kuntosali sekä ryhmäliikuntatila, jossa järjestetään myös yksilöopastusta laitteiden käyttöön ja muita liikuntakursseja.
Vapaapainoalue, kuntosalilaitteet, lämmittely- ja venyttelyalue sekä erillinen puoli pelkästään naisille. Lisäksi Personal Training -palvelut.
Friskis&Svettis Helsinki on vapaaehtoisvoimin toimiva liikuntaseura, joka tarjoaa monipuolisia liikuntamahdollisuuksia joogasta tanssiin ja jumpasta voimatunteihin omalla salillaan Hermannissa. Seura järjestää myös juoksu- ja kävelylenkkejä sekä pidempiä patikoita.
Hipko Performance Training on Helsingin Itsepuolustuskoulu Oy:n (Hipkon) omistama harjoittelu- ja salikonsepti. Jokaiselle kuntosalin harjoittelijalle laaditaan henkilökohtainen treeniohjelma. Fysiikka- ja voimavalmennussalissa on alueet lämmittelyyn, voimaharjoitteluun ja kuntoharjoitteluun.
Monipuolisella kuntosalilla mahdollisuus harjoitella aamusta iltaan. Lisäksi fysioterapia-, lymfaterapia- ja hierontapalvelut. Suunnattu erityisesti ikäihmisten kuntoutukseen.
Kuntokeskuksessa Technogym-kuntosalijärjestelmä, sisäpyöräily- ja ryhmäliikuntatila, live- ja virtuaalitunnit sekä personal training -palvelut.
Liikuntasalin vieressä oleva kuntosali, jossa irtopainoja ja kuntoiluvälineitä sekä kestävyys- että voimaharjoitteluun. Kuntosalista näköyhteys koulun liikuntasaliin.
Pintamateriaalina parketti ja muovimatot. Moderni, hyväkuntoinen, tilava. Solarium ja kesäisin ulkoalue auringonottajille.
Hyvät peruslaitteet voima ja kestävyysharjoitteluun. Lukolliset kaapit pukeutumistilassa, varaa 50 sentin kolikko kaapin avainpantiksi. Kuntosalin ikäraja on 15 vuotta. Kuntosalimaksu sisältää uimisen.
Sali on jaettu kolmeen osaan: 1. Nostolavat, voimaräkit ja vapaapaino-alueet, 2. 3 x 30m laajuinen keinonurmi toiminnalliseen treeniin ja 3. Tärkeimmät kuntosalilaitteet monipuoliseen kuntosaliharjoitteluun. Lisäksi pienryhmätreeni- ja Personal Training -palvelut.
Monipuoliset olosuhteet CrossFit-harjoitteluun, mm. painonnoston kestävä lattia, aerobisia laitteita, crosstraining-häkki, vapaita painoja. Lisensoitu CrossFit-sali.
Koulun omassa käytössä oleva sekä voima- että kestävyysharjoitteluun soveltuva kuntosali.
Tilava kuntosalialue, toiminnallinen treenialue, vapaapainoalue sekä monipuolinen ryhmäliikuntatarjonta.
Voimailualue tarjoaa monipuolisia liikuntamahdollisuuksia: painonnostolavat, kuntopalloseinä, keihäänheittoseinä, moukari- ja kiekkopaikka sekä golflyöntipaikka samalla alueella. Alueella monipuolisesti erilaisia voimailuvälineitä, vapaapainoja sekä kuntopyöriä ja -laitteita. Lisäksi kuntopyöräilyyn tarkoitettu Wattbike Training Center sekä crosstraining-häkki toiminnalliseen harjoitteluun.
Hyvin varustellun kuntosalin lisäksi UniSport tarjoaa Meilahdessa myös muita mahdollisuuksia liikkua ja hoitaa hyvinvointia: hieronta- ja personal training -palvelut, ryhmäliikuntatunnit ja kurssit. Kuntosalilla monipuoliset mahdollisuudet voima- ja kestävyysharjoitteluun.
Kuntosalilla Technogym-kuntosalijärjestelmä, sisäpyöräily- ja ryhmäliikuntatila, live- ja virtuaalitunnit sekä personal training -palvelut.
Näkövammaisten toiminta- ja palvelukeskuksen kuntosali.
Kuntosali.
Kuntosali Karjalatalossa Käpylässä. Vapaat painot, kahvakuulat ja monipuolinen valikoima kuntosalilaitteita. Nyrkkeilysäkki ja toiminnallisen harjoittelun välineitä.
Monipuoliset kuntosalilaitteet, treenialue vapailla painoilla, porrastreenit, venyttelyalue, kelkkarata sekä toiminnallisen treenin alue. Lisäksi ryhmäliikunta- ja personal training -palvelut.
Laitteisto on osin Gold’s Gymistä tuttua kalustoa sekä uutta Kraftwerkiä. Aerobisina laitteina on Matrix ja True. Mayorsilla ilmapiiri on Gold’s Gymiä maustettuna ripauksella uusia tuulia. Venyttelytila 75 m2. Pukuhuoneet,joissa lukittavat vaatekaapit, suihkut ja saunat. Hierontapalveluita.
Kuntosalilla on monipuoliset laitteet. Ne ovat varustettu pääosin TechnoGymin kuntosali- tai aerobisilla laitteilla ja/tai Matrixin aerobisilla laitteilla. Kuntosalit toimivat vapaaharjoitteluperiaatteella eli kuka tahansa voi tulla treenaamaan kertamaksulla tai kuukausimaksulla. Samalla kuntosalikortilla voi harjoitella kaikissa kuntosaleissa. Treenin jälkeen voit saunoa ja uida ilmaiseksi UH* uimahalleissa. Mäkelänrinteessä 3 euron ja Vuosaaressa 2 euron välimaksu. Muuta: Saunat, uimakoulu-, ryhmäliikunta-, solarium-, kokoustilat, kahvio- ja hierontapalvelut.
Kuntosali räätälöity palvelemaan erityisesti mailapelaajien harjoittelua.
Kuntosaliympäristössä tapahtuvaa valmennusta kohti omia tavoitteita. Palveluina muun muassa personal trainer, fysioterapeutti, juoksuvalmentaja tai bootcamp-ryhmä.
Ikäraja itsenäiseen kuntosaliharjoitteluun on 15 vuotta, pienet lapset eivät saa oleskella kuntosalilla heidän oman turvallisuutensa vuoksi. Salilla oltava sisäliikuntavaatteet ja -kengät. Kuntosalin läheisyydessä muun muassa kahvila ja kokoustiloja. Pirkkolan liikuntapuistossa kaksi pysäköintialuetta. Soveltuu liikuntarajoitteisille.
Modernit välineet voimaharjoitteluun, vapaapainoalue, venyttelyalue, naisten oma kuntosalipuoli, ryhmäliikuntapalvelut sekä personal training.
Alppilan kirkon tiloissa on liikuntasali, jossa voi pelata mm. sählyä, koripalloa tai lentopalloa. Tiloista löytyy myös pieni kuntosali peruslaitteineen ja pingispöytä. Suihkutiloissa on kaapit, jotka toimivat kolikoilla.
Kuntosali tarjoaa korkeatasoiset puitteet voima- ja kestävyysharjoittelulle. Muuta: • Sisäpyöräily • Ravintovalmennus • Senioriliikunta • Lastenliikunta • Kahvio • Personal Trainer -palvelu • Solarium • Infrapunasauna • Suihkut ja saunat • Takkahuone hierovilla tuoleilla
Kuntosalilla on noin kymmenen suorituspaikkaa harjoitteluun. Sali pääasiassa koululaisten käytössä. Hyl on yksityinen lukio ja perusopetuksen sopimuskoulu.
Erityisesti ikäihmisille tarkoitettu kuntosali.
Ryhmäliikuntatila sekä pieni kuntosali.
Erityisesti ikäihmisille tarkoitettu kuntosali.
Kuntosali tarjoaa rauhallisen ympäristön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Käytettävissäsi on Technogymin kuntosalilaitteet sekä vapaat painot, kahvakuulat, Kinesis treeniseinä sekä mm. Jungle Ropes.
Kuntosalilla nykyaikaiset kuntosalilaitteet, jotka soveltuvat myös iäkkäille tai liikuntarajoitteisille kuntoilijoille. Kuntosalilaitteiden vastukset on helppo säätää oman kunnon mukaan ja älykorteille tehtävät kuntosaliohjelmat sekä laitteiden vieressä olevat ohjeet ohjaavat tehokkaaseen harjoitteluun.
Koulun omassa käytössä oleva kuntosali. Välineitä sekä voima- että kestävyysharjoitteluun.
TFW on kuntosalilla tapahtuva monipuolinen harjoittelumuoto, joka yhdistää erityisellä tavalla sekä kehon, että mielen harjoittamisen. Se tarjoaa välineen kaikille niille, jotka haluavat parantaa kuntoaan, suorituskykyään tai yleistä terveyttään – henkistä vahvuutta unohtamatta.
Kuntosali on lukiolaisten käytössä arkisin ennen neljää, mikäli siellä ei ole opituntia.
Ladyt Kannelmäki tarjoaa laadukkaita liikunta- ja hyvinvointipalveluita jokaiselle naiselle. Laaja valikoima laadukkaita Technogymin laitteita. Tarjolla on myös Technogymin Kinesis ja Easyline -laitteet. Tarjolla on myös infrapunasauna, hierovat tuolit, kosmetiikkaa suihkutiloissa ja pukuhuoneissa sekä aamupala aikaisille treenaajille
Tenniskeskuksen kuntosali tarjoaa tennisharjoittelun ohella mahdollisuuden fysiikkatreeneihin. Monipuolinen laitekirjo ja kuntosalin yhteydessä oleva kätevä monitoimitila tarjoaa mahdollisuuden erilaisiin kuntoharjoitteisiin kuten jumppiin. Monitoimitilasta löytyy myös minitenniskenttä ja palloseinä.
Uudistettu kuntosali on varustettu laadukkailla Precor-laitteilla, jotka mahdollistavat monipuolisen harjoittelun. Kuntosali on käytettävissä hallin aukioloaikoina ma–pe klo 7–22 ja viikonloppuisin klo 8–22
Kuntosali ja ryhmäliikuntatila ovat yliopisto-opiskelijoiden käytössä. Salilla laaja valikoima laitteita sekä vapaita painoja. Lämmittelyä varten on mm. juoksumatto, kunto- ja spinningpyörät, soutulaite ja crosstrainer. Sali on jaettu kahteen eri osaan.
Palvelukeskuksen toiminta on tarkoitettu eläkeläisille ja työttömille
Kuntosalilla muun muassa hierontahuoneet, solarium sekä Gym-Shop. Suihkut ja saunat ovat yhteiskäytössä Kivikon hiihtohallin kanssa.
Monipuoliset olosuhteet CrossFit-harjoitteluun, mm. painonnoston kestävä lattia, aerobisia laitteita, crosstraining-häkki, vapaita painoja. Paikalta löytyy erillinen alue liikkuvuusharjoitteluun ja aidattu lasten leikkialue. Lisensoitu CrossFit-sali.
Erittäin iso ja perinteinen kuntosali, jossa todella monipuolisesti kuntoilu- ja voimailuharjoitteluun soveltuvia välineitä. Muuta: Myös hieronta- ja personal trainer -palveluita.
Liikuntasalin varasto muutettu pieneksi kuntosaliksi koulun omaan käyttöön. Tilasta löytyy muutamia voimaharjoitteluun soveltuvia kuntolaitteita, käsipainoja, sekä nyrkkeilysäkki.
Koulun omassa käytössä oleva pieni kuntosalitila
Kuntokeskuksessa Technogym-kuntosalijärjestelmä, sisäpyöräily- ja ryhmäliikuntatila, live- ja virtuaalitunnit sekä personal training -palvelut.
Kuntokeskuksessa mm. vapaapainoalue, joogastudio, perinteiset kuntosalilaitteet, painonnostolavat, venyttelyalue, toiminnallisen treenin alue, ryhmäliikuntatilat. Kuntokeskus sijaitsee kauppakeskus Redin neljännessä kerroksessa.
Folkhälsanin Helsingin Senioritalo tarjoaa ruotsinkielisille ikäihmisille turvallista asumista. Talo on samalla monitoimitalo, jossa järjestetään paljon erilaista terveyttä edistävää toimintaa. Harjoitustila on tarkoitettu pääasiassa iäkkäiden ihmisten toimintakyvyn ylläpitoon.
Avara kuntosali sekä monipuoliset kehonhuoltopalvelut Hakaniemen torin alla olevassa monikäyttöhallissa, Arena Centerin salibandy- ja sulkapallokenttien sekä lasten Leikkiluolan naapurista.
Kuntosalilla Technogymin monipuoliset kuntoilulaitteet. Muuta: Ryhmä- ja vesiliikunta, personal training, fustra, hieronta sekä fysioterapiapalvelut.
Kuntosali pukeutumis- ja peseytymistiloineen. Monipuolisesti voima- ja kestävyysharjoitteluun soveltuvia kuntolaitteita. Sisäänpääsy avainkortilla. Huom! Turvallisuussyistä alle 15-vuotiaat eivät voi harjoitella salilla. Soveltuu liikuntarajoitteisille.
Uimahallin yhteydessä oleva kuntosali, jossa kattavat puitteet voima- ja kestävyysharjoitteluun. Mahdollisuus myös vapaapainoilla harjoitteluun. Ikäraja itsenäiseen kuntosaliharjoitteluun on 15 vuotta, pienet lapset eivät saa oleskella kuntosalilla heidän oman turvallisuutensa vuoksi. MUUTA - käytössä langaton verkko - salilla oltava sisäliikuntavaatteet ja -kengät
Vain naisille tarkoitettu kuntosali. Helppokäyttöiset TECHNOGYM -laitteet. Lisäksi kuntosali tarjoaa: Aloittelijan starttipaketin Henkilökohtaisen harjoitusohjelman Personal trainer -palvelun
Koulun omassa käytössä oleva pieni kuntosali, jossa muutama laite voimaharjoitteluun.
Vapaapainoalue, kuntosalilaitteet, lämmittely- ja venyttelyalue sekä erillinen puoli pelkästään naisille.
Hotelli Crowne Plazan alakerrassa. Hyvin varusteltu kuntosali, jossa lisäksi ryhmäliikuntatunteja, personal training -palvelut sekä sisäpyöräilytunteja. Kuntosalilaitteiden merkkeinä Star Track, Techno Gym ja Gym80.
Kuntosali on varusteltu kattavasti vapaapainoista laitteisiin ja nostolavoihin, joten puitteet palvelevat niin aloittelijoita kuin kokeneita treenaajiakin. Kuntosali on suunnattu erityisesti voimaharjoitteluun (kehonrakennus, voimanosto ja painonnosto).
Modernit välineet voimaharjoitteluun, vapaapainoalue, venyttelyalue. personal training, ryhmäliikuntapalvelut sekä naisille oma kuntosalipuoli.
Precor-kuntosalilaitteet, vapaapainoalue, cardio-alue sekä lämmittelyalue.
Entisen Hot Gym Kino -kuntosalin tilat sisältävät lämmittelylaitteet, vapaapainoalueen, kuntosalilaitteet sekä toiminnallisen alueen.
Crosstraining, kahvakuula, kamppailulajit, personal training. Voimailusalin lisäksi löytyy perinteinen kuntosali.
Kuntosali tarjoaa monipuoliset laitevalikoimat kunto- ja voimaharjoitteluun. Avainkortilla pääsy salille vuorokauden ympäri.
Palvelukeskuksen toiminta on tarkoitettu eläkeläisille ja työttömille.
Laadukas voimaharjoittelualue Eleikon levytangoilla ja levypainoilla, cardio-tila, alueet vapaapaino- ja laiteharjoittelulle sekä ryhmäliikuntatilat. Omatoimisen kuntosaliharjoittelun lisäksi Elixia Vallila tarjoaa personal trainingia ja ryhmäliikuntaa. Kahvio ja sauna.
Kuntosalilla mahdollisuus harjoitella monipuolisesti ja turvallisesti laadukkailla DHZ Fitnessin painopakkalaitteilla. Lisäksi salilla on runsas valikoima vapaita painoja ja aerobista harjoittelua varten mm. juoksumatto, crosstrainer, kuntopyörä ja soutulaite.
Liikuntasalin varasto muutettu pieneksi kuntoilutilaksi koulun omaan käyttöön. Huoneesta löytyy muutama kestävyysharjoitteluun soveltuva laite, kuten kuntopyörä (2 kpl), soutulaite sekä juoksumatto.
Kuntosalilta löytyy laitteita perusharjoitteluun sekä mm. irtopainot, jumppapalloja, vastuskuminauhoja, tasapainolautoja, bosu-palloja, gym-stick ja flexi-bar. Monipuolisesti fysioterapia-, hieronta-, akupunktio- ja muita hyvinvointipalveluita.
Kuntosali sijaitsee kauppakeskus Hertsin yhteydessä. Lämmittelylaitteet, vapaapainoalue, kuntosalilaitteet, toiminnallinen alue.
Uimahallin pienempi kuntosali sijaitsee allaskerroksessa. Kuntosalilla on käytössä irto- ja käsipainoja, sekä erilaisia kuntolaitteita. Kuntosali on vapaassa käytössä.
Monipuoliset olosuhteet CrossFit-harjoitteluun, mm. painonnoston kestävä lattia, aerobisia laitteita, crosstraining-häkki, vapaita painoja. Lisensoitu CrossFit-sali.
Kuntokeskuksessa mm. 15 juoksumattoa, 8 crosstraineria, 6 kuntopyörää, 6 spinningpyörää, 5 soutulaitetta, 48 kuntosalilaitetta, iso vapaapainoalue ja venyttelyalue.
Vapaapainoalue, kuntosalilaitteet, lämmittely- ja venyttelyalue sekä erillinen puoli pelkästään naisille.
Pienellä kuntosalilla mahdollisuus voima- ja kestävyysharjoittelun.
Isomman kuntosalin kanssa samalla käytävällä, mutta erillisessä huoneessa sijaitseva muutaman laitteen cardiohuone. Tilasta löytyy muun muassa kuntopyörä, soutulaite ja juoksumatto.
Liikuntasalin yhteydessä sijaitsevan crossfit-salin keskellä on korotetut painonnostolavat. Salilla on myös Rogue-teline monipuoliseen voimailuun. Kuntosalilla yhteensä 9 painonnostotankoa. Kuntopyörä ja kaksi soutulaitetta mahdollistavat voimailun lisäksi kestävyysharjoittelun.
Kuntosali kahdessa kerroksessa on varusteltu Technogymin kuntosalilaitteilla. Spa-osastolla saunat sekä porealtaat.
Helsingin Melontakeskuksen päärakennuksen tiloissa toisessa kerroksessa sijaitsee avara ja melko hyvin varusteltu klassisen linjan mukainen kuntosali. Kuntosalin varusteisiin kuuluu vapaapainojen ja taljojen ohella mm. Consept2-soutuergometri. Erillisessä harjoitushuoneessa on jäsenten käytettävissä Modest2 -mallinen melontaergometri.
Palvelukeskuksen toiminta on tarkoitettu eläkeläisille ja työttömille
Helsingin Atleettiklubin kuntosali sijaitsee Kaapelitehtaan D-rapun 4. kerroksessa, pukuhuoneet löytyvät 3. kerroksesta. Pukuhuoneissa 1€:n pantilliset, lukittavat kaapit sekä suihkut. Jokainen harjoittelee kuntosalilla omalla vastuullaan. Kuntosalilla voi treenata ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Salilta löytyy: – Painonnostolava – 4 kyykkytelinettä – 4 penkkiä – Kyykkyräkki – Vinopenkki – Ylä- ja ala-talja – Ristikkäistalja – Jalkaprässi – Hack-kyykkylaite – Smithlaite – Monia muita laitteita – tankoja, painolevyjä, käsipainoja, soutulaitteet, kuntopyörät – Pikkusalissa tatami
Fysiogeriatria Lauttasaari on toiminut monipuolisen palvelukeskus Mereon tiloissa tammikuusta 2014 lähtien. Kuntosali suunnattu erityisesti ikäihmisille. Salilla lisäksi peili, tuolit, matot, tyynyt, nojapuut, pallot, kepit, irtopainot, käsipainot sekä välineitä tasapainoharjoitteluun.
Miesten kuntosali. Kehonrakennus, voimanosto, painonnosto ja nyrkkeily. Solariumeja kaksi. BBC on yhdistys, eli jäsenten omistuksessa. Se takaa edulliset harjoitusmaksut, sillä toiminnalla ei pyritä taloudelliseen voittoon. Kaikki tulot sijoitetaan jäsenien palveluun ja salin kaluston ylläpitoon.
Vuonna 2019 remontoitu kuntosali, jonka yhteydessä ryhmäliikuntatilat Kaari (184m²) sekä Tuike (128 m²). Urheilutalon tiloissa myös kahvila, hieronta, solarium ja kokoustilat.
Koulun omassa käytössä oleva pieni kuntosali.
Monipuoliset olosuhteet CrossFit-harjoitteluun, mm. painonnoston kestävä lattia, aerobisia laitteita, crosstraining-häkki, vapaita painoja. Lisensoitu CrossFit-sali.
Koulun oppilaiden ja henkilökunnan käytössä oleva kuntosali.
Pieni kuntosali, jossa monipuolinen laitevalikoima.
Koulun omassa käytössä oleva pieni kuntosali. Välineitä sekä voima- että kestävyysharjoitteluun.
Invalidisäätiö Ortonin kuntosali, johon on kaikkien mahdollisuus ostaa kuntosalikortteja. Kuntosali sijaitsee G-siiven pohjakerroksessa.
Monipuoliset olosuhteet CrossFit-harjoitteluun, mm. painonnoston kestävä lattia, aerobisia laitteita, crosstraining-häkki, vapaita painoja. Lisensoitu CrossFit-sali.
Kuntokeskus tarjoaa: - Harjoittelumahdollisuus vuorokauden ympäri - Raikkaat ja siistit kuntoilutilat - Naisille erillinen kuntosali - Hyvät puitteet voima- ja kestävyysharjoitteluun - Helppokäyttöiset painopakkalaitteet sekä vapaapainoalue - Ryhmäliikunta
Kuntosali tarjoaa: - Kattavan valikoiman painopakallisia kuntosalilaitteita, myös taljalaitteet. - Monipuolisesti varusteltu vapaiden painojen alue sekä erilliset nostopaikat. - Cross Training -kehikko toiminnalliseen harjoitteluun - Erillinen avara tila kehonpainoharjoitteluun ja kehonhuoltoon
Kuntokeskuksessa Technogym-kuntosalijärjestelmä, sisäpyöräily- ja ryhmäliikuntatila, live- ja virtuaalitunnit sekä personal training -palvelut.
Paljon tilaa vapailla painoilla treenaamiseen sekä laadukkaat laitteet. Ryhmäliikuntatunteja livenä sekä virtuaalisesti, lisäksi personal training -palvelut.
Laaja ryhmäliikuntatarjonta sekä personal training -palvelut. Varustukseen kuuluvat Gym80-kuntosalilaitteet, vapaapainoharjoitteluun tarkoitetut Roguen irtopainot ja levytangot sekä juoksumattoja, kuntopyöriä ja elliptisiä laitteita.
Kuntosali on personal trainer ja fysioterapia -palveluita tarjoava yritys. Kaksi privaattia Training Studiota sijaitsevat aivan Helsingin keskustassa Töölössä. Tarkoituksena on luoda arjen hyvinvointia pitkälle koulutettujen ammattilaisten avulla.
Kuntokeskuksessa harjoittelutilat niin kestävyys- kuin voimaharjoitteluun. Lisäksi personal training - ja ryhmäliikuntapalvelut.
Koulun omassa käytössä oleva pieni kuntosali.
Koulun omassa käytössä oleva melko tilava ja hyvin varusteltu kuntosali. Välineitä sekä voima- että kestävyysharjoitteluun.
Palvelukeskuksen toiminta on tarkoitettu eläkeläisille ja työttömille.
Yrjönkadun uimahalli on suljettu 31.12.2023 perusparannuksen vuoksi. Perusparannuksen valmistelutyöt alkavat tammikuussa 2024, ja hanke kestää noin kaksi vuotta. Uimahalli on suljettu koko tämän ajan. Alustavien suunnitelmien mukaan halli avataan asiakaskäyttöön taas tammikuussa 2026. Yrjönkadulla järjestetään ohjattuja kuntosalitunteja muun muassa iäkkäille ihmisille.
Hammer Strengthin kuntosalilaitteet, kattava vapaapainoalue ja useampi kyykkypaikka. Lisäksi cardio- ja venyttelyalue.
Palveluita kolmessa kerroksessa. Katutasossa: - Vastaanotto - Solarium - Kuntotestiasema - Power Plate® -laitteet - Cardio-alueet - Viihtyisät oleskelutilat - Lisäravinne- ja treenitarvikemyynti Keskikerros: - Viihtyisät puku- ja suihkutilat lukollisine pukukaappeineen - Tilavat infrapunasaunat ja perinteinen sauna Pohjakerros: - Kattavasti varusteltu kuntosali - Ryhmäliikuntatilat (jumppasali ja spinning-tila) - SISU CROSS -sali - Hierontatilat - Viihtyisät oleskelutilat
Laaja valikoima pyörätuolilla liikkuville henkilöille suunniteltuja laitteita. Lisäksi HUR:n helppokäyttöiset paineilmalaitteet, jotka mahdollistavat kuntosaliharjoittelun monille eri käyttäjäryhmille. Kuntosali suunniteltu liikuntarajoitteisten tarpeet huomioiden, ja koko toimintakeskus on esteetön.
Salissa on peilit kahdessa nurkkauksessa. Todella monipuolisesti kuntoilulaitteita ja -välineitä. Salissa on osin puuvanerilattia. Liikuntamyllyn pohjoispäädyssä sijaitsee erillinen vapaapainoharjoitteluun tarkoitettu tila. MUUTA - Maksu oikeuttaa myös muihin vapaaharjoituskäytössä oleviin alueisiin - Pysäköintialue Kehä 1:n puolella - Käytössä langaton verkko - Salilla oltava sisäliikuntavaatteet ja -kengät
Lämmittelylaitteet, vapaapainoalue, kuntosalilaiteet sekä toiminnallinen alue.
Koillis-Helsingin lähimmäistyö Milja ry:n ikäihmisille suunnattu kuntosali. Toimistosta ja keittiöstä saa ostaa kerta- tai kuukausilippuja.
Sali koostuu kahdesta treenitilasta. Toinen puoli on perinteinen, hyvin varustettu kuntosali ja toinen puoli mahdollistaa voimaharjoittelun sekä Crossfit-tyylisen toiminnallisen harjoittelun.
Koulun omassa käytössä oleva hyvin varusteltu kuntosali, joka soveltuu sekä voima- että kestävyysharjoitteluun.
Kellaritilassa pieni koulun omassa käytössä oleva kuntosali, jossa muutamia laitteita sekä voima- että kestävyysharjoitteluun.
Palvelukeskuksen toiminta on tarkoitettu eläkeläisille ja työttömille.
Kuntokeskuksessa Technogym-kuntosalijärjestelmä, sisäpyöräily- ja ryhmäliikuntatila, live- ja virtuaalitunnit sekä personal training -palvelut.
Oulunkylän liikuntapuiston huoltorakennus on remontissa alkaen kesäkuusta 2024. Huoltorakennuksen kunto- ja liikuntasalit ovat pois käytöstä ainakin talvikauden 2024–2025. Hyvät peruslaitteet kuntosaliharjoitteluun. Salilla oltava sisäliikuntavaatteet ja -kengät.
Naisille suunnattu kuntosali, joka soveltuu muun muassa lihaskunnon kohottamiseen ja kehon kiinteyttämiseen. Niin kokeneille treenaajille, vasta-alkajille kuin senioreille.
Salter-, Goljat- ja Hoist-merkkiset kuntosalilaitteet. Kuntosali on päällystetty 20mm kumimattolaatalla.
Monipuoliset olosuhteet CrossFit-harjoitteluun, mm. painonnoston kestävä lattia, aerobisia laitteita, crosstraining-häkki, vapaita painoja. Lisensoitu CrossFit-sali.
Lady's Club Finnbody Ogeli on nykyaikainen ja viihtyisä kuntoklubi naisille. Kuntosalilla on Technogymin laitteet, sisäpyöräilysalissa on hienot Bodybike-pyörät. Ammattitaitoinen henkilökunta ohjaa ja opastaa laitteiden käytössä. Lady's Club Ogeli on toiminut lokakuusta 2005 alkaen. Klubi sijaitsee Oulunkylän kauppakeskus Ogelin pohjakerroksessa. Pääsisäänkäynti on terveysasemaa vastapäätä kauppakeskuksen päädystä ulkokautta. Autohallista pääsee suoraan kuntoklubille. Palvelutarjonta: Jumpat Kahvakuula Zumba Sisäpyöräily Kuntosali Sauna Solariumit Touhula, valvottu lastenhoito Klubitapahtumat
Seitsemän painonnostolavaa, kaksi penkkipunnerruksen suorituspaikkaa, Eleikon painonnostovälineet ja kyykkyräkit sekä peruslaitteet kuntosaliharjoitteluun. Voimailusalia vuokraavat pääasiassa painonnostoseura Helsingin Herakles sekä voimanostoseura Helsingin Tarmo. Liikuntapuistossa kahvila, kokoustilat, pukuhuoneet sekä pysäköintialue. Kuntosalilla oltava sisäliikuntaharjoitteluun soveltuvat vaatteet ja kengät.
Vapaapainoalue, kuntosalilaitteet, lämmittely- ja venyttelyalue sekä erillinen puoli pelkästään naisille.
Kuntokeskuksessa mm. monipuoliset cardio-laitteet, 48 kuntosalilaitetta, iso vapaapaino- ja toiminnallisen harjoittelun alue sekä venyttelyalue. Lisäksi live- ja virtuaaliryhmäliikuntaa.
Kämp Spa Gym on varusteltu useilla crosstrainereillä, kuntopyörillä, juoksumatoilla ja soutulaitteilla. Lihaskuntoharjoitteluun kuntosalilta löytyy power track -laite vapailla painoilla sekä laaja valikoima käsipainoja. Lisäksi Technogymin cardio-, kinesis- ja voimaharjoitteluun tarkoitetut laitteet.
Jäähallin yhteydessä oleva kuntosali. Kuntosali on ainoastaan jäähallin käyttäjien käytössä.
Kuntosalilla mahdollisuudet monipuoliseen kestävyys- ja voimaharjoitteluun. Laajat tilat vapaille painoille. Sisäänkäynti Kulosaaren yhteiskoulun kirjaston sisäänkäynnin vierestä.
UniSport Töölö on itsepalveluperiaatteella toimiva kuntosali. Varusteina 8 kuntosalilaitetta ja 15 cardiolaitetta, joiden lisäksi käsipainot, taljat ja crosstraining-räkki, jossa neljä tankopaikkaa.
Keskittynyt palvelemaan senioriasiakkaita. Kuntosalia käyttää lisäksi Fysios.
Kuntosalilla noin 16 cardiolaitetta, 60 kuntosalilaitetta ja 49 cycling-pyörää. Elixia-keskuksissa mm. Nike shop, Personal training- ja hierontapalvelut.
Kuntokeskuksessa on nykyaikaiset ja monipuoliset vapaapaino-, painonnosto- ja Cardio Club -alueet sekä perinteisiä kuntosalilaitteita. Kahdessa liikuntasalissa erilaisia ryhmäliikuntatunteja, ja keskuksesta löytyy myös modernit pukutilat ja saunat.
Vapaapainoalue, kuntosalilaitteet, lämmittely- ja venyttelyalue sekä erillinen puoli pelkästään naisille.
HUR:n paineilmalaitteita, TechnoGymin painopakkalaitteita, irtopainoja, juoksumattoja, crosstrainereita, kuntopyöriä sekä hiihto- ja soutulaitteita. Kaikille aloittelijoille tarjotaan ilmainen laiteopastus.
Vapaapainoalue, kuntosalilaitteet, lämmittely- ja venyttelyalue sekä erillinen puoli pelkästään naisille.
Zone - Ammattikorkeakoulujen liikuntapalveluiden Myllypuron kuntosali on käytössä pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen opiskelijoille ja henkilökunnalle. Kuntosali ja muut liikuntatilat sijaitsevat B-talon pohjakerroksessa, kulku portaita pitkin tai hissillä.
Kuntokeskuksessa Technogym-kuntosalijärjestelmä, sisäpyöräily- ja ryhmäliikuntatila, live- ja virtuaalitunnit sekä personal training -palvelut.
Harjoittelutilaa kahdessa kerroksessa, monipuolinen ryhmäliikuntatarjonta sekä Cycling-studio. Toiminnalliselle treenille varattu kokonainen kerros. Lisäksi personal training -palveluita.
Kuntosali jakautuu yleiseen alueeseen ja naisten tilaan. 25 kuntolaitteesta 16 sijaitsee yleisellä alueella ja 9 naisten alueella.
Kuntosalilta löytyy hyvät mahdollisuudet laitteiden lisäksi vapailla painoilla ja kahvakuulilla harjoitteluun. Muuta: Aerobisessa huoneesta löytyvät laadukkaat juoksumatot, crosstrainerit, soutulaitteet, kuntopyörät, porraskone ja hiihtolaite.
Palvelukeskuksen toiminta on tarkoitettu eläkeläisille ja työttömille,
Painonnostoon erikoistunut valmennus- ja harjoituskeskus. Painonnostovalmennusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Palveluita myös ammattiurheilijoille. Harjoituksia pienryhmissä kokeneen valmentajan johdolla. Asianmukaiset olosuhteet painonnostoharjoitteluun: nostolavoja, levypainoja ja tankoja, ylöstyöntöpukkeja sekä vapaita painoja.
Vapaapainoalue, kuntosalilaitteet, lämmittely- ja venyttelyalue sekä erillinen puoli pelkästään naisille. Lisäksi Personal Training -palvelut.
Kuntokeskuksessa Technogym-kuntosalijärjestelmä, sisäpyöräily- ja ryhmäliikuntatila, live- ja virtuaalitunnit sekä personal training -palvelut.
Vain jäsenille. Toiminnalliseen harjoitteluun tarkoitettu kuntosali.
Vapaapainoalue, kuntosalilaitteet, lämmittely- ja venyttelyalue sekä erillinen puoli pelkästään naisille.
Vapaapainoalue, painonnostolavat, ryhmäliikuntasali, cardio-laitealue, venyttelytila ja toiminnallisen treenin alue. Lisäksi ryhmäliikuntapalvelut, sauna, pukuhuoneet, hieronta, fysioterapia- ja personal training -palvelut.
Experience Lab on elämyksellinen liikuntakeskus, jossa konseptit ja palvelutaso tuodaan uudelle aikakaudelle. Laadukkaan ja edistyksellisen teknologian keskuksessa varmistaa Qicraft Nordic ja heidän yksinoikeudella maahantuomat uusimmat Technogym-laitteet. Valikoimasta löytyy muun muassa monipuolinen kuntosali, PERFORMANCE BOX™-tunnit, SPIN&RUN™-studio, HELT-etälivetunnit ja paljon muuta. Liikuntatiloja kahdessa kerroksessa.
Kuntosalin laitteistot ovat helppokäyttöisiä ja suunniteltu niin, että ne sopivat niin vasta-alkajille, senioreille kuin pidempään harjoitelleille. Lisäksi ryhmäliikuntatunteja, personal training -palveluita, solarium, kehonkoostumusmittauksia.
Kuntosali tarkoitettu pääasiassa sisäsoutamiseen. Salissa 16 soutulaitetta, joiden lisäksi vieressä muovimaton päällä muutama yksittäinen kuntosalilaite.
Painonnostoon, voimaharjoitteluun sekä toiminnalliseen harjoitteluun suuntautunut kuntosali, joka sijaitsee maan alla väestönsuojassa. - kuusi painonnostolavaa - monipuolisesti vapaapainoja, kuntoilulaitteita, kyykkytelineitä sekä ylöstyöntöpukkeja - 50 neliömetrin peilihuone - 25 metrin sprinttirata - aerobisia laitteita
Täysin varusteltu sali CrossFit-harjoitteluun, mm. painonnoston kestävä lattia, aerobisia laitteita, crosstraining-häkki, vapaita painoja. Salilla on yhteensä 550 m2 treenitilaa, joka jakautuu pääsaliin ja Open Gym -alueeseen. Salilla on lisäksi sauna ja kylmäallas palautumiseen. Lisensoitu CrossFit-sali.
Esteetön hissi. Koulun parkkipaikka käytössä. MUUTA - uimahallin palvelut - koulun parkkipaikka - salilla oltava sisäliikuntavaatteet ja -kengät
Pieni kuntosali, joka koulun omassa käytössä. Välineitä sekä voima- että kestävyysharjoitteluun.
Koulun omassa käytössä oleva kuntosali. Koulu järjestää oppilailleen kuntosalikerhoja, jossa tutustutaan kuntosaliharjoitteluun. Tilassa peilit ja kuntopyöriä, käsi- ja vapaapainoja sekä kuntoilulaitteita.
Kuntosalilla kaksi kuntopyörää, stepperi, soutulaite, juoksumatto. Laitteet ovat helppokäyttöisiä David-kuntosalilaitteita. Laitevalikoiman lisäksi mahdollisuudet vapaita painojen harjoittamiseen. Muuta: Lukolliset pukukaapit, peseytymistilat ja saunat M/N. Sisäänkäynti merenpuoleisesta ovesta.
Erilaisia painopakallisia laitteita, sekä muutamia aerobisia laitteita Kontulan kuntokellari sijaitsee kallioon louhituissa tiloissa Kontulan kirjaston vieressä. Kuntokellarissa on kunto-, voimailu- ja liikuntasali. Samoissa tiloissa toimii Nuorisoasiankeskuksen askartelupaja ja Kontulan skeittihalli. Harjoiteltaessa oltava sisäliikuntavarusteet.
Kuntosalilta löytyvät perustason kuntosalilaitteet sekä vapaita painoja. Ikäraja kuntosalin itsenäiselle käytölle on 16 vuotta.
Palvelukeskuksen toiminta on tarkoitettu Helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille.
Huippulaadukkaat kuntosalilaitteet, ryhmäliikuntatila monipuolisella tarjonnalla, Personal Trainer -palvelut, urheiluhieronta sekä luksustason sauna- ja suihkutilat.
Kuntokeskuksessa Technogym-kuntosalijärjestelmä, sisäpyöräily- ja ryhmäliikuntatila, live- ja virtuaalitunnit sekä personal training -palvelut.
Salilla hyvät peruslaitteet kuntosaliharjoitteluun. Salilla oltava sisäliikuntavaatteet ja -kengät.
Monipuoliset olosuhteet CrossFit-harjoitteluun, mm. painonnoston kestävä lattia, aerobisia laitteita, crosstraining-häkki, vapaita painoja. Lisensoitu CrossFit-sali.
Fressi 24h Arabia tarjoaa helpon ja yksinkertaisen kuntosalijäsenyyden. Sijaitsee kauppakeskus Arabian 2. kerroksessa. Rajattu asiakasmäärä mahdollistaa rauhallisen harjoitteluympäristön. Lämmittelylaitteet, vapaapainoalue, kuntosalilaitteet, toiminnallinen alue.
Monipuoliset mahdollisuudet kuntosaliharjoitteluun. Erilliset laite- ja vapaapainoalueet sekä tilat lämmittelyyn ja kehonhuoltoon.
Ryhmäliikuntatilat sekä naisten oma kuntosalipuoli. Lisäksi salilta löytyy modernit välineet voimaharjoitteluun, vapaapainoalue sekä venyttelyalue.
TRIB3-kuntokeskuskonseptissa tehdään kovatehoista hiit-ryhmäliikuntaa. Liikuntatilojen lisäksi smoothiebaari, luksuspukuhuoneet ja myymälä.
TFW yhdistää monipuolisen lämmittelyn, nopeus-, voima-, kestävyys- ja liikkuvuusharjoittelun ravintovalmennusta ja henkistä valmennusta unohtamatta
Lämmittelylaitteet, vapaapainoalue, kuntosalilaitteet, toiminnallinen alue. Sijainti kauppakeskus Lauttiksessa.
Kuntosalille myydään rajoitettu määrä käyntikortteja.
Oheisharjoittelua varten rakennettu punttisali. Muuta: - Kaksi kaukaloa. - Kahdeksan pukukoppia - Noin 200 neliön monitoimitila oheisharjoitteluun. - Kahvio. - 170 hengen katsomo. - Varustekopit. - Omalla sisäänkäynnillä pukuhuone-, sosiaali- ja huoltotilat lähinnä jalkapalloilijoiden käyttö
Monipuoliset olosuhteet CrossFit-harjoitteluun, mm. köydet, kustomoitu crosstraining-häkki, useat voimistelurenkaat, ylöstyöntöpukit, tankoja ja levyjä, kahvakuulia sekä aerobisia laitteita. Lisäksi laaja venyttelyalue, joka on vapaasti käytettävissä liikkuvuus- ja kehonhuoltoharjoitteluun. Lisensoitu CrossFit-sali.
Kuntosali Punttis Töölö on avoinna 24 h vuoden jokaisena päivänä. Tarjolla on perinteistä painojen nostelua. Runsas valikoima erilaisia käsipainoja ja kuntoilulaitteita aerobisesta harjoittelusta voimaharjoitteluun. Kuntosali vaalii perinteistä punttien nostelua.
Koulussamme on kuntosali, jota lukiolaiset voivat käyttää koulupäivien aikana kello 7.00-17.00, jos sali ei ole oppituntikäytössä. Harjoittelu tapahtuu omalla vastuulla. Kuntosalin avainkortin voi lunastaa liikunnanopettajalta. Oppilas maksaa kortista 20 euroa + 10 euron pantin. Kuntosalia voi käyttää koko lukioajan. Kortti on palautettava liikunnanopettajalle ennen lukio-opiskelun päättymistä, jolloin oppilas saa takaisin 10 euron panttimaksun.
Palvelukeskuksen toiminta on tarkoitettu eläkeläisille ja työttömille
Helsingin keskustassa sijaitseva Crossfit-tyyppinen sali, joka mahdollistaa monipuolisen harjoittelun. Salilla useampi toiminnallisen treenaamisen alue, jossa on käytössä levytankoja, vapaita painoja, kahvakuulia, nojapuut, voimistelurenkaat sekä oheistarvikkeita kuten kuminauhoja, jumppapalloja, bosu-palloja, tasapainolautoja yms.
Auki 24 h.
Kuntosalilta löytyy laadukkaat kuntosali- ja lämmittelylaitteet sekä runsaasti vapaita painoja, sekä kyykky- ja maastavetopaikat. Sporttikujan henkilökunta opastaa tarvittaessa, muun muassa yksilöllisellä kuntosaliohjelmalla.
Kuntosali tarjoaa hyvät mahdollisuudet perinteiseen salitreeniin sekä toiminnalliseen- ja voimaharjoitteluun.
Todella monipuolisesti kuntoilulaitteita ja vapaapainoja kuntosaliharjoitteluun.
Koulun omassa käytössä oleva pieni kuntosali
Kuntosali koostuu Cardio-alueesta, monipuolisista painopakkalaitteista sekä ryhmäliikuntamahdollisuuksista. Keskuksessa lisäksi muun muassa Hot Yoga -studio, Personal Training -palvelut, suihku- ja saunatilat, Höyrysauna sekä lapsiparkki.
Lift weights and stay fit. Modern gyms and fitness centers are plentiful
Our core dataset is powered by official sources including Metsähallitus and LIPAS (the national database for sports facilities in Finland). We pull the latest GPX routes and location metadata directly from these authorities.
Note: Our database was last synced in 2026. While we strive for accuracy, always consult the official website which we display on each place or route or notices at the trail for safety-critical updates or seasonal closures.
No. Huts.fi is an independent Finnish platform. While we work with official open-data sets from organizations like Metsähallitus, we are a private entity.
Yes. Accessing our maps, trail data, and field information is currently free for all users.
We operate on a community-first model: we provide the platform, and our users help keep it accurate by sharing real-time updates (e.g., Is there firewood at the laavu? or Is the sand field dry enough to play?).
Our roadmap includes:
• Offline Maps: Downloadable trails for when you lose signal in the backwoods.
• Trail Navigation: Follow routes directly from your Phone or Watch.
• Live Safety Sharing: Real-time location sharing so friends and family know you're safe on the trail.