A map of 49 Scenic Lookout Towers in Uusimaa.

In the southern tip of the island of Stora Brändö there is a bird watching tower. From there you can observe the nesting birds in the conservation area. Access to the conservation area is prohibited during the nesting period (1 April to 31 July).

Ei talvikunnossapitoa.
Lauttasaaren lintutorni sijaitsee Myllykallion päällä. Tornista aukeaa maisema asutuksen yli merelle.
Suomenojan jätevedenpuhdistamon ylivuotoaltaan ympäri kulkevan luontopolun varrella on kaksi lintutornia. Suomenojan eli Finnoon allas on erinomainen paikka tarkkailla lintuja, sillä niitä on paljon ja havainnoija pääsee lähelle. Alueen merkittäviä pesimälajeja ovat mm. liejukana ja mustakurkku-uikku. Altaan ympäri kiertää luontopolku, jolle pääsee Hyljeluodontien itäpuolella olevalta pysäköintialueelta. Suomenojan alue on muutostilassa, kun aluetta pitkään hallinnut jätevedenpuhdistamo on muuttamassa pois. Alueen tulevasta käytöstä ei ole vielä tarkkaa käsitystä, mutta selvää on, että lintuallas alueella pyritään säilyttämään. Altaan ympäri kulkeva luontopolku on päässyt rapistumaan, mutta sitä ei ole tarkoituksenmukaista korjata ennen kuin alueen tulevaisuus selviää. Ainoastaan polut pyritään pitämään avoimina, tauluja ei uusita.
Harakan saaren piilokoju ei ole esteetön. Piilokojussa on lintuopasteita ja istuinpenkkejä. Kojusta voi tarkkailla saaren pesimälinnustoa lähietäisyydeltä.
Katselutasanteella on lintuopasteita. Yksi tasanteen seinämistä on lasia. Tasanne on esteettömästi saavutettavissa Lammassaaren lankkupolkua pitkin.
Espoossa on seitsemän kaupungin tai Metsähallituksen ylläpitämää lintutornia, ja ne on rakennettu vesien äärelle paikkoihin, joissa pääsee seuraamaan niin muuttavia kuin pesiviäkin lintuja. Useat lintutorneista sijaitsevat luontopolkujen varrelta, joten niille poikkeaminen on helppoa. Villa Elfvikin lintutorniin pääsee myös pyörätuolilla tai lastenrattailla. Maarinlahden luontotorni
Hakalan lintutorni ei ole esteetön.
Korkeus 7 m.
The Hanika birdwatching tower, situated on Kaitalahti Bay's southern shore, offers a unique opportunity for spring waterfowl observation, with species like mallards, coots, and black-tailed godwit hiding in the reeds. Hanikan lintutorni sijaitsee Kaitalahden etelärannan niemessä. Torni on Hanikan luontopolun varrella. Polulle pääsee esimerkiksi Riilahdentien eteläpäästä ja Suvisaarentieltä Suinonsalmen sillan kohdalta. Kaitalahti on lajistoltaan yksi Espoon monipuolisimmista lintukosteikoista ja Hanikan lintutorni soveltuu erityisen hyvin keväiseen vesilintujen tarkkailuun. Ruovikon suojassa piilottelee mm. sinisorsa, nokikana ja silkkiuikku.
The Sund birdtower is located in the area of Lähteelä. The area is open to everyone though camping is allowed when you pay a small fee.
Lintutorni ei ole esteetön.
Piilokojulle kulkeva pitkospuureitti ei ole esteetön.
The Kopparnäs bird tower is built to look over Långvassfjärden.
Bergö bird tower, situated in rocky and spruce-dominated forests, offers stunning sea views and bird observation. Located along Bergö nature trail, 200 meters from parking, with a picnic table at its foot. Access is easy, but not barrier-free.
Iso Vasikkasaari on osittain esteetön, mutta avustajan vaativa, ulkoilusaari. Saari sijaitsee Matinkylän edustalla. Telttailu saarella ei ole sallittua. Saarella on kahvila ja kesäravintola. Lisäksi saaren palvelutarjontaan kuuluu keittokatokset, kesä-wc ja inva-wc, puucee, polttopuut, uimaranta, näköalatorni, frisbeegolfrata,kiinnityspoijuja ja -lenkkejä, saaristovenelaituri säännöllisin liikenneyhteyksin kesäkaudella ja beachvolleykenttä.
Fastholman lintutorni ei ole esteetön. Tornille kuljetaan viitoin opastettua polkua pitkin.
Katselutasanteella on lintuopasteita. Yksi tasanteen seinämistä on lasia. Tasanne on esteettömästi saavutettavissa Lammassaaren lankkupolkua pitkin.
Kivinokan lintulavalle johtaa esteetön puulajipolku. Lavalla on lintuopasteita sekä istumapaikkoja. Lintulavan läheisyydessä on erillinen sadekatos.
Aluetta hoitaa Metsähallitus, Rannikon Luontopalvelut, osoite: PL 94, 01301 Vantaa.
Stora Herrö sijaitsee Espoon ja Kirkkonummen rajalla pentalan eteläpuolella. Osa saaren maa-alueista on yksityisiä. Telttailu on sallittu. Saarella on vuokrasauna, keittokatoksia, polttopuita, puucee, tulentekopaikkoja, näköalatorni sekä kiinnittymispoijuja että saaristoliikennelaituri säännöllisillä reittiyhteyksillä kesäkaudella.
Vanjärvi Bird Watching Tower
An Accessible bird watching tower on Lammassaari accessible boardwalk (2.4 km)
Keinumäen lintutorni ei ole esteetön. Tornin vieressä on pöytäryhmiä. Torni sijaitsee Viikin arboretumin laidalla.
Hakalan katselulavalla on esteettömiä katselupaikkoja. Saapumisreiteillä on korkeuseroja.
Harakan saaren lintulava ei ole esteetön. Katselulava on rakennettu entisen bunkkerirakennuksen päälle ja sinne kuljetaan portaita pitkin. Lavalla on penkkejä.
Suomenojan jätevedenpuhdistamon ylivuotoaltaan ympäri kulkevan luontopolun varrella on kaksi lintutornia. Suomenojan eli Finnoon allas on erinomainen paikka tarkkailla lintuja, sillä niitä on paljon ja havainnoija pääsee lähelle. Alueen merkittäviä pesimälajeja ovat mm. liejukana ja mustakurkku-uikku. Altaan ympäri kiertää luontopolku, jolle pääsee Hyljeluodontien itäpuolella olevalta pysäköintialueelta. Suomenojan alue on muutostilassa, kun aluetta pitkään hallinnut jätevedenpuhdistamo on muuttamassa pois. Alueen tulevasta käytöstä ei ole vielä tarkkaa käsitystä, mutta selvää on, että lintuallas alueella pyritään säilyttämään. Altaan ympäri kulkeva luontopolku on päässyt rapistumaan, mutta sitä ei ole tarkoituksenmukaista korjata ennen kuin alueen tulevaisuus selviää. Ainoastaan polut pyritään pitämään avoimina, tauluja ei uusita. Polulle pääsee muun muassa parkkipaikalta, jolle ajetaan Hyljeluodontieltä, tai voimalaitoksen läheltä rantaraitin varrelta. Polkua on kunnostettu vuonna 2009 ja se on hyvin helppokulkuinen myös lastenvaunujen kanssa.
Pornaistenniemen lintutorni ei ole esteetön. Lintutorniin on kiinnitetty peili, joka heijastaa Vanhankaupunginlahden maisemaa maan tasalle.
Lintutorni sijaitsee esteettömän lintulavan vieressä. Lintutorni ei ole esteetön.
Medvastön lintutorni
Hakalan lintulava on esteetön. Lavalla on kaksi penkkiä.
Elfvikin lintutorni Villa Elfvikin luontopolun varrella Laajalahden rannalla on lintutorni, jonne pääsee myös pyörätuolilla tai lastenrattailla. Noin 800 m pituiselle polulle pääsee Villa Elfvikin pihasta,
Vieraillessasi Margaretbergin kotieläintarhassa voit poiketa Matalajärven lintutornilla. Hevoshaan vierestä kulkee tie rantaan tornille. Tornin ja Matalajärven välistä rantaniittyä pidetään avoimena, jotta se houkuttelisi monipuolista linnustoa. Matalajärvi lintutorni
Purolahden lintutorni ei ole esteetön. Lintutornin vieressä on polkupyörätelineitä ja alueen hoidosta kertova opastaulu.
Get a bird's-eye view. Climb these towers to see panoramic vistas of forests and lakes stretching to the horizon.
Our core dataset is powered by official sources including Metsähallitus and LIPAS (the national database for sports facilities in Finland). We pull the latest GPX routes and location metadata directly from these authorities.
Note: Our database was last synced in 2026. While we strive for accuracy, always consult the official website which we display on each place or route or notices at the trail for safety-critical updates or seasonal closures.
No. Huts.fi is an independent Finnish platform. While we work with official open-data sets from organizations like Metsähallitus, we are a private entity.
Yes. Accessing our maps, trail data, and field information is currently free for all users.
We operate on a community-first model: we provide the platform, and our users help keep it accurate by sharing real-time updates (e.g., Is there firewood at the laavu? or Is the sand field dry enough to play?).
Our roadmap includes:
• Offline Maps: Downloadable trails for when you lose signal in the backwoods.
• Trail Navigation: Follow routes directly from your Phone or Watch.
• Live Safety Sharing: Real-time location sharing so friends and family know you're safe on the trail.