Kartta: 95 Lähiliikuntapaikat alueella Keski-Suomi.
Tekonurmikenttä, 2 tenniskenttää, ulkokuntoiluvälineitä, yleisurheilun kilpailupaikkoja.
Monitoimiareena, luistelukenttä, pallokenttä.
Käytettävissä vapaasti kouluajan ulkopuolella
Pelikenttä, leikkikenttä, kuntoilulaitteet.
Leikkikenttä, hiekkakenttä, tenniskenttä, skeittipuisto, rantalentopallokenttä ja hiihtokeskus.
Pelikenttä, jossa on keltainen tekonurmi ja vihreät rajaviivat. Kentän päissä on koripallokorit ja maalit esimerkiksi jalkapallolle ja käsipallolle. Kentän sivuilla on yhteensä 4 kpl pikkumaaleja esimerkiksi kahdelle pienelle katusählykentälle. Mahdollisuus myös tenniksen pelaamiseen. Alue siivotaan säännöllisesti. Tekonurmea harjataan ja lisätään hiekkaa tarvittaessa.
Leikarin päiväkodin ja koulun piha-alueella
Pieni tekonurmikenttä, kiipeilyteline.
Osa Keuruun koulukeskuksen laajemmasta lähiliikunta-alueesta. Aurinkolinnan päiväkodin leikkipaikka. Alueella saa liikkua aukioloaikojen ulkopuolella ja henkilökunnan luvalla myös muina aikoina.
Koulukeskuksen laaja ulkoilualue, jossa on erilaisia leikkivälineitä, areena, kaksi salibandykaukaloa, panna-areena, suuri hiekkakenttä (talvella jääkiekkokenttä ja luistelualue), koripallokoreja jne.
Kortepohjan lähiliikuntapaikka koostuu Kortepohjan koulun ja Emännänpuiston välisestä metsäalueesta, Kortepohjan kunnostetusta kentästä sekä Emännänpuistosta. Metsäalueella kulkuväylien (kivituhka) varressa on lasten liikuntaan soveltuvia ratoja ja frisbeegolf-koreja, Emännänpuistossa leikkialueiden lisäksi parkour-alue ja ulkokuntoiluvälineitä. Korteniityn kentällä on hiekkatekonurmi (jalkapallo- ja pesäpallorajat), koripallokori, pituushyppypaikka ja juoksuratoja. Alue rajautuu Kortepohjan päiväkotikoulun uudistettuun piha-alueeseen, joka on iltaisin lähiliikuntakäytössä. Emännänpuistoa ylläpitää kaupungin kadut ja puistot -yksikkö.
Lähiliikuntapaikalla on hiekkakenttä, ulkokuntoilualue ja parkour-alue, koripallokenttä, ministadion, leikkivälineitä sekä tekojääkaukalo. Lähiliikuntapaikan laajennus valmistuu vuonna 2024, jolloin alueelle rakennetaan pump track -rata, katukoripallokenttä, pulkkamäki ja oleskelualueita.
Monitoimiareena, kiipeilytelineitä, erilaisia pelikenttiä, skeittipuisto, pöytätennispöytä.
Pallokenttä, jääkiekkokaukalo, hiihtorata.
Kivituhkakenttä, rantalentopallokenttä, parkourin harjoittelualue, kuntoilulaitteita, liikuntavälineitä ja leikkivälineitä, frisbeegolfrata.
Leikkikenttä, rantalentopallo, hiekkakenttä.
Pelikenttä 12 x 21 m, 2 maalia, koripallokori, lentopalloverkon pylväät.
Laskettelurinne, koripallokorit, kaksi ulkopingispöytää ja frisbeegolfrata.
Koripallokenttä, pallokenttä, kiipeilytelineitä, luistelurata.
Päiväkodin pihalla on keinuja, kiipeilytelineitä ja muita leikkivälineitä. Ne ovat vapaasti käytettävissä kouluajan ulkopuolella.
Lasten leikkipuisto ja hiekkakenttä lähellä.
Tekonurmipäällysteinen pelikenttä, 3 metriä korkea kiipeilyseinä.
Monitoimiareena.
Leikkikenttä, lentopallo, koripallo, tennis, talvella mäki.
Skeittipaikka, frisbeegolfrata, ulkokuntoiluvälineitä, yleisurheilukenttä, pelikenttiä.
Monitoimikenttä, jolla voi pelata salibandyä, koripalloa ja jalkapalloa. Kenttä on koulun käytössä koulupäivinä. Vieressä on leikkipuisto.
Tekojääkenttä, tekonurmikenttä ja juoksurata.
Leikkikenttä, nurmikenttä.
Leikkikenttä, lasten leikkivälineitä, pieni jalkapallokenttä, ulkosalibandykenttä. Osa laajemmasta alueesta.
Liikuntapaikkaan kuuluu kaksi koulupihaa ja läheinen liikuntapuisto.
Kuntoilu- ja tasapainoharjoitteluvälineitä ikäihmisille.
Leinikinpuistossa on ulkokuntosali, jossa voi treenata lihaskuntoa ulkona. Laitteita on 8 kappaletta.
Pallokenttä, kuntorata.
Tennis, pelikenttä, hiekkakenttä, katukoripallo, kuntosali, liikuntasali.
Kuntoilu- ja tasapainoharjoitteluvälineitä ikäihmisille.
Kuntoilu- ja tasapainoharjoitusvälineitä ikäihmisille.
Koulun pihalla on keinuja, kiipeilytelineitä, vaijeriliukumäki ja muita leikkivälineitä. Ne ovat vapaasti käytettävissä kouluajan ulkopuolella.
Rantalentopallo, frisbeegolf, rantajalkapallo, street workout -puisto.
Koulun alueella on mm. parkour-puisto, monitoimikenttä, tenniskenttä ja leikkikentän välineitä.
Hiekkapohjainen monitoimikenttä, parkour-alue, kiipeilytelineitä, keinuja.
Käytettävissä vapaasti kouluajan ulkopuolella
Monitoimikenttä, rakennettu vuonna 2018.
Pelikenttä 12 x 21 m, 2 maalia, koripallokori, lentopalloverkon pylväät.
Katukoris, pallo- ja luistelukenttä, jääkiekkokenttä, ulkokuntoilulaitteet, frisbeegolfrata.
Monikäyttöinen Bioflex-tekonurmi 64 x 100 m, täysikokoinen jalkapallokenttä, kaksi juniorijalkapallokenttää, pesäpallokentän rajat miehille, naisille ja junioreille; yleisurheilualue, 100 metrin juoksurata, kaksi pituushyppypaikkaa, kuulantyöntöpaikka, korkeushyppypaikka; miniareena: koripallo ja muut pienpelit; heittopelialue: boccia, petankki...
Lähiliikuntapaikka sijaitsee koulun alueella.
Monitoimiareena, ulkopenkki
Hiekkapohjainen pallokenttä, asfalttipintaiset pienpelialueet, toiminnalliset leikkikenttälaitteet, ulkokuntoiluvälineet sekä yleisurheilun harjoittelupaikat.
Lasten leikkivälineitä, rantalentopallokenttä, katukoripallo.
Monitoimikenttä, kuntoilu- ja kiipeilyvälineitä, katukoripallokenttä.
Leikkikenttä, leikkivälineet, hiekkakenttä, koripallo-/monitoimikenttä (kivituhka).
Pysy aktiivisena paikallisesti. Nämä puistot yhdistävät lenkkipolut
Ydinaineistomme perustuu virallisiin lähteisiin, kuten Metsähallitus ja LIPAS (Suomen kansallinen urheilupaikkojen tietokanta). Haemme uusimmat GPX-reitit ja sijaintitiedot suoraan näiltä viranomaisilta.
Huomautus: Tietokanta synkronoitiin viimeksi vuonna 2026. Pyrimme tarkkuuteen, joten tarkista aina viralliselta verkkosivustolta, jota näytämme jokaisella paikalla tai reitillä, tai polun varrella olevista ilmoituksista turvallisuuskriittisten päivitysten tai kausittaisten sulkemisten varalta.
Ei. Huts.fi on itsenäinen suomalainen alusta. Vaikka työskentelemme Metsähallituksen kaltaisten organisaatioiden virallisten avoimien datajoukkojen kanssa, olemme yksityinen taho.
Kyllä. Karttojemme, polkutietojemme ja kenttätietojemme käyttö on tällä hetkellä ilmaista kaikille käyttäjille.
Toimimme yhteisökeskeisellä mallilla: me tarjoamme alustan, ja käyttäjämme auttavat pitämään sen ajan tasalla jakamalla reaaliaikaisia päivityksiä (esim. Onko laavulla polttopuita? tai Onko hiekkakenttä tarpeeksi kuivaa pelaamiseen?).
Etenemissuunnitelmamme sisältää:
• Offline-kartat: Ladattavia reittejä, joita voit käyttää, kun signaali katkeaa erämaassa.
• Reittinavigointi: Seuraa reittejä suoraan puhelimestasi tai kellostasi.
• Live-turvallisuuden jakaminen: Reaaliaikainen sijainnin jakaminen, jotta ystävät ja perheenjäsenet tietävät, että olet turvassa reitillä.