Kartta: 200 Ulkokuntosalit alueella Uusimaa.
Tekniikkapalkkeja ja kolme rekipalkkia.
Hopeatien palvelukeskuksen läheisyydessä sijaitseva ikäihmisille tarkoitettu ulkoilualue. Kymmenen kuntolaitetta tasapainon ja lihaskunnon harjoittamiseen. Puistossa kulkee lisäksi esteetön reitti, jonka varrella on käsijohde ja penkkejä.
Selkä- ja vatsapenkit sekä leuanvetotangot.
Ripustustelineet ja leuanvetotangot eri korkeuksilla.
Ripustustelineet, renkaat, leuanvetotangot eri korkeuksilla ja dip-tangot.
Tervasaaren uudistettu ulkokuntoilualue valmistui OmaStadi-hankkeena vuonna 2023. Alueella on painoilla säädettävä kyykkylaite, yhdistelmälaite, jossa on selkänojan ojennus, dipit ja vatsapenkki, sekä 40 cm korkea hyppylaatikko.
Lappsetin valmistamia kuntoilu- ja liikuntavälineitä, tasapainoilualustoja, vatsapenkkiä, ripustustankoja sekä leuanvetotikkaita.
506694. Riipuntatikkaat, tukipatteri ja kuntoteline.
Roihuvuoren seniorikeskuksen pihalla sijaitseva senioreille tarkoitettu Lappset-valmistajan tasapainorata, jossa on tasapainopalkkeja, askelluspenkki ja olkapään harjoitusvälineitä. Lisäksi polkulaite. Kuntoiluvälineet ovat seniorikeskuksen ja palvelukeskuksen asukkaiden ja asiakkaiden sekä lähialueen asukkaiden vapaassa käytössä. Ulkokuntoilupaikka on esteetön. Esteetön kulku talon pohjakerroksen kautta. Punahilkantieltä pääsee loivaa asfalttipäällysteistä reittiä/rinnettä pitkin alas ulkokuntoilupaikalle. Reitille on asennettu kaide. Vieressä olevalla kulkuväylällä on katuvalot. Ulkokuntoilupaikalla on kolme selkä- ja käsinojallista penkkiä.
506705. Rannalla on vatsalihaspenkki, selkäpenkki, dip-teline sekä leuanvetotanko.
Leuanvetotangot, kiipeilytelineet, kiipeilypuu, dip-teline, vatsalihaspenkki ja selkäpenkki. Viereisellä leikkikentällä on leikkivälineitä ja kolme trampoliinia.
Helsinginkadun ja Linnunlauluntien kulmassa sijaitsevalla ulkokuntosalilla on yhteensä 14 ulkokuntosalilaitetta. Ulkokuntosalilla on säädettävillä painoilla toimivat ojentaja- ja hauislaite istuen, etupunnerrus, vinopenkkipunnerrus, penkkipunnerrus, yläveto, jalkaprässi, jalkakyykky, Multilift-laite kyykkyjen ja epäkäslihasten treenaamiseen, vaakasoutu ja vatsalaite sekä kehonpainoharjoitteluun selänojennus-dippi-vatsapenkki, dippi/leuanvetolaite ja Big rig -teline. Ulkokuntosali on valaistu ja siellä on penkkejä ja roskakoreja. Pyörätien läheisyydessä on pyörätelineitä. Entisen poistetun kuntoilupaikan tilalle on kylvetty niitty.
Kesällä 2018 täysin uusittu lähiliikuntapuisto keskustan palveluiden läheisyydessä. Laitteita ja välineistöä pikkulapsista aikuisiin.
Ulkokuntoilupaikka kunnostettiin leikkipuiston peruskorjauksen yhteydessä vuonna 2023. Ulkokuntoilupaikalla on senioreille sopiva kuntolaite, vatsa- ja selkäpenkki sekä kiipeilyteline ja renkaat. Lisäksi puistossa on tasapainorata, pelialue sekä liikunnallisia leikkivälineitä.
Leuanveto- ja dippitangot.
506609. Rekki, tukipatteri ja vatsapenkki
513209. Lantionkääntölaite, lantionkiertolaite, rintapenkki, jalkaprässi (2 kpl), olkapäiden kiertolaite, kävelylaite, ylätalja, vatsapenkki ja soutulaite. Tekonurmipohja.
513224. Vatsalautakokonaisuus, jossa on useita suorituspaikkoja.
523147. Ulkoiluvälineet: - Kolme leuanvetotankoa eri korkeuksilla - Kolmipaikkainen vatsalauta - Ripustustikkaat - Neljän tukin tukipatteri
Venyttelylaite, selkä- ja vatsapenkki sekä punnerrustangot.
Kierrätyskone, leukojen vetotanko, jalkojen heilautuskone, vatsapenkki, olkapäiden kierrätyskone, crosstrainer ja kuntopyörä turva-alustalla.
Kolme leuanvetotankoa eri korkeuksilla.
Leuanvetotangot eri korkeuksilla, riipuntatikkaat ja tasapainolauta.
506777. World Design Capital Helsinki 2012 -hanke. Neljän liikuntapisteen reitti, jolla voi harjoitella kaikkia keskeisiä lihasryhmiä. Penkki, tasapainopalkki, tasapainoportaat sekä kaksi selkä- ja vatsapenkkiä.
Lähiliikuntapaikan viereen on rakennettu uusi ulkokuntoilupaikka, jossa on street workout -teline (eri korkuisia roikunta-, kiipeily- ja leuanvetotankoja) sekä maatrampoliini.
Katoksessa on painoilla säädettävät kyykky- ja penkkipunnerruslaitteet. Rannan toisella puolella on tukipatteri ja street workout -teline.
Kesällä 2024 valmistuva uusi monipuolinen ulkokuntosali.
Ulkoilulaitteet ja parkour-välineet
513131. Teline
506724. Davidin painotetut ja säädettävät ulkokuntoiluvälineet: kyykky, penkkipunnerrus, vatsapenkki, pystypunnerrus, vaakasoutu, selkäpenkki ja dippiteline. Lisäksi Big rig -teline, jossa on eri korkuisia leuanveto- ja riipuntankoja sekä roikkumisköydet. Ulkokuntosalilta löytyy myös 3 kpl pieniä hyppyboxeja ja puinen tasapainopuomi.
Ulkoilualue. Valikoima DAVID-ulkoilulaitteita, mm. penkki, kyykkylaite, hauislihaslaite, vatsa-/selkäpenkki jne.
Lappsetin sarjapakkaukseen sisältyvät säädettävät ulkokuntoilulaitteet: ylätalja, rintatuellinen selkäsoutu, vinopenkki, jalkakyykky sekä vatsa- ja selkäpenkki.
513270. Ulkoliikuntapaikka, jossa on Davidin säädettävät ulkokuntoiluvälineet. Laitteina jalkakyykky, penkkipunnerrus, etupunnerrus, vaakasoutu, vatsa-selkä-dippi-yhdistelmälaite sekä monkey bar -teline, jossa on riipuntatikkaat, kaksi roikkuvaa köyttä ja eri korkuisia tankoja. Lisäksi kaksi askellus-/hyppyboxia, maalattuja tikapuita ja erilaisia ruudukoita.
603802. Lasten leikkipuiston vieressä on 11 Waffa-seniori-ulkoilulaitetta, joissa on kevyt ja kiinteä vastus: vaakasoutu, selkäojennus, yläveto, loitontaja, penkkipunnerrus, jalkaprässi, vatsapenkki, etupunnerrus, dippi, käsipyörä ja vartalonkiertolaite. Laitteisiin on opastaulu, jossa näkyvillä harjoitusohjelmat eri kuntotasoille.
519360. Venytyslaite, kolme eripituista punnerrustankoa, penkki sekä kaksi koroketta.
Urheilukentän ulkokuntosali on toteutettu OmaStadi-hankkeena. Ulkokuntosalilla on Omnigymin painokoneet: säädettävä selkäpenkki, jalkakyykky, Multilift-laite kyykkyjen ja epäkäslihasten treenaamiseen, jalkaprässi, vaakasoutu, yläveto, selänojennus, penkkipunnerrus, punnerrus, etupunnerrus, vatsa- ja dippilaitteet, vatsapenkki, hauis- ja ojentajalaitteet istuen sekä Big rig-teline.
Vatsapenkki
506622. Ripustustikkaat, tukipatteri ja dip-teline sekä selkä- ja vatsalihaslaite
603759. Ripustustelineet, vatsatuki ja selkänoja.
Crossfitpark, selkä- ja vatsalaitteet, jalkalaitteet, rintapenkit ja hytit. Osassa kuntoilulaitteista on säädettävä kuormitusmekanismi.
Leuanvetotankoja eri korkeuksilla, ripustusrenkaat, dip-tanko, erikokoisia laatikoita, selkä- ja vatsapenkki sekä senioreille tarkoitettu astinlauta.
514124. Puupatteri, jossa on neljä puuta.
514125. Ulkoliikuntalaitteisto, jossa on kiipeilyteline, nojapuut, selkälauta ja vatsalaudat.
Koulun pienellä, aidatulla sisäpihalla sijaitseva ulkokuntoilualue. Kuntoiluvälineinä on kävelylaite (Air walker) ja kaksi keskivartalolaitetta (core twister ja sit up).
514119. Ulkoliikuntalaitteisto, jossa on kiipeilyteline, nojapuut, selkälauta, vatsalaudat, hyppypenkki ja pystypuu.
Ulkokuntosali on kesällä 2020 rakennettu monipuolinen ulkokuntosali, joka sopii sekä toiminnalliseen että voimaharjoitteluun.
Ulkokuntosalilta löytyy säädettävät painopakalliset ulkokuntoilulaitteet. Laitteina ovat jalkakyykky, rintatuellinen selkäsoutu ja ylätalja. Lisäksi vatsa-, selkä- ja dippiteline-yhdistelmä sekä monkeybar-teline, jossa on eri korkuisia leuanveto- ja roikuntatankoja, apinatikkaat ja kiipeämisköysi.
Venyttelylaite
Useita kiinteitä liikuntavälineitä ja -laitteita senioreille.
529296. Ulkokuntoilupaikalla tasapainopuomit. Kannelmäen kuntolenkin pituus on noin 2,9 km. Reitin varrella on seitsemän kuntopistettä eri lihasryhmien harjoittamiseen. Reitti on merkitty valaisinpylväisiin sinisillä tarroilla.
513677. Hagsin ulkoiluvälineet: polkupyörä, yläveto, askellusporras, soutulaite, käsipaino, dip-laite, jalkaprässi, leuanvetoteline, selkälaite, nyrkkeilysäkki, tasapainolauta ja vatsalaite.
Lämmityspatteri ja monitoimilaite.
Leuanvetotankoja eri korkeuksilla.
4 kappaletta penkkiä, matalat punnerrustangot, kaksi leuanvetotankoa ja kiipeilyteline, jossa on riipputikkaat, nojapuut ja eripituisia tankoja. Alueella on ajastettu valaistus, jonka voi kytkeä itse päälle. Ulkokuntoilualueen vieressä on minikenttä pienpelejä varten.
Gritbird-merkkiset ulkokuntoiluvälineet, jotka on tarkoitettu kehonpainoharjoitteluun. Viisi harjoituspaikkaa. Gritbird-välineellä voi tehdä esimerkiksi leuanvetoja, dip-liikkeitä, soutuliikkeitä vaakatasossa ja pystytangolla sekä tuettuja kyykkyjä. GritTree-laitteessa on kolme eripituista treeninauha-paria, joilla voi tehdä mm. punnerruksia, soutuja, yhden jalan kyykkyjä sekä vatsalihasliikkeitä.
Kiipeilyteline, leuanvetotanko, dip-teline, tasapainopalkki, erikokoisia hyppylaatikoita (3 kpl), selkäpenkki (2 kpl), vatsapenkki (2 kpl) sekä painopalkki. Ulkokuntoilualueelta lähtee myös 2,6 kilometrin pituinen juoksurata.
Monikäyttöinen leuanveto- ja ripustusteline sekä kuntoilulaitteet, joissa on säädettävä kuormitusmekanismi.
Omalla kehonpainolla tehtävät harjoitukset: lantion keinutus ja kierto, rintapenkki, jalkaprässi, olkapäiden kiertolaite, kävelylaite, ylätalja, koko kehon venytys ja kaaripenkki.
506721. Huoltorakennuksen edustalla sijaitsevat Davidin säädettävät painopakalliset ulkokuntoilulaitteet. Laitteina ovat kyykky, vaakasoutu, penkkipunnerrus, etupunnerrus sekä ylätalja. Lisäksi rakennuksen päädyssä on kiinnitetty leuanvetotanko.
529299. Vatsa- ja selkälihaspenkki, venyttelytelineet ja hyppylaatikot. Kannelmäen kuntolenkin pituus on noin 2,9 km. Reitin varrella sijaitsee seitsemän kuntoilupistettä eri lihasryhmien harjoittamiseen. Reitti on merkitty valaisinpylväisiin sinisillä tarroilla.
529298. Gymparkin jalkaprässi (2), rintapenkki (2). Osa Kannelmäen kuntolenkkiä. Kannelmäen kuntolenkin pituus on noin 2,9 km. Reitin varrella sijaitsee seitsemän kuntoilupistettä eri lihasryhmien harjoittamiseen. Reitti on merkitty valaisinpylväisiin sinisillä tarroilla.
506696. Kuntoiluvälineet hiekkakentän reunalla.
Tukkipatteristo ja monitoimilaite
514116. Korkea ja matala vatsalautateline, joissa on yhteensä neljä harjoituspaikkaa.
506781. World Design Capital Helsinki 2012 -hanke. Neljän liikuntapisteen reitti, jolla voi treenata kaikkia keskeisiä lihasryhmiä. Ripustuskiskot, punnerrustanko ja kiipeilyseinä.
Liikuntavälinevalmistaja Hagsin vatsapenkki, kaksi eripituista leuanvetotankoa, kaksi punnerrustankoa sekä dippiteline. Vieressä leikkipuisto.
513202. Kuntoteline ja tukkipatteri kuntoradan varrella.
Lappsetin välineet: dip-teline, 2 kpl punnerrustankoa, taisteluköydet, selkä- ja vatsapenkki, 2 kpl hyppylaatikkoa sekä monitoimikehikko, jossa on leuanvetotankoja, nojapuita, renkaita ja kiipeilytikkaita.
Ulkokuntosali sijaitsee ulkouima-altaan yhteydessä ja on vapaasti kaikkien ulkouima-altaalla käyvien käytettävissä. Valikoima DAVIDin ulkokuntoilulaitteita.
Puurakenteinen patteri
Otaniemen urheilupuistoon on kesällä 2018 rakennettu monipuolisia kuntoilulaitteita, jotka soveltuvat sekä toiminnalliseen että voimaharjoitteluun. Sijaitsee urheilukentän katsomoiden yläpuolella olevalla tasanteella. Useita säädettävällä kuormitusmekanismilla varustettuja kuntoilulaitteita.
Alppilan lukion lähiliikuntapaikalla Omnigymin säädettävät painopakalliset kuntolaitteet voimaharjoitteluun: kyykky, penkkipunnerrus, etupunnerrus (esteetön laite), yläveto sekä selkäojennus-, dip- ja vatsapenkki. Lisäksi Battle Ropes -voimaköydet, Street Workout -teline sekä nyrkkeilysäkki ulkokäyttöön.
506691. Pururadan varrella riippumatot, vatsalauta, tukipatteri, punnerruslaite, selän hierontalaitteet ja ylätalja.
Vatsapenkkejä, kaksi rengasta, leuanvetotanko sekä kolme peräkkäistä esteaitaa, jotka voi ylittää tai alittaa.
David-kuntoilulaitteet ylä- ja keskivartalon harjoitteluun.
529059. Ulkokuntoiluvälineillä voi harrastaa muun muassa penkkipunnerrusta ja kyykkyä. Lisäksi paikalla voi tehdä leuanvetoja ja keskivartaloharjoituksia. Alueelle ei ole vapaata pääsyä.
513143. Rekki, vatsalauta, lantionkeinu-rintapenkki-lantionkierto-jalkaprässi, kaaripenkki-rintapenkki-jalkaprässi-koko kehon venytyslaite ja jalkaprässi-lantionkierto-stepperi-rintapenkki. Lisäksi kolme leuanvetotankoa sekä kiipeilyteline, jossa riipuntatankoja ja tasapainotehtäviä.
506772. Ulkokuntosalista löytyy Davidin säädettävät painopakalliset ulkokuntoilulaitteet. Laitteina ovat etupenkki, vino penkki, penkkipunnerrus, vaakasoutu, ylätalja, ojentajapunnerrus, hauiskääntö, kyykky sekä vatsa-, selkä- ja dip-teline. Lisäksi Big rig -teline, jossa on eri korkuisia leuanveto- ja riipuntankoja.
Puolarmaarin ulkoilukeskukseen on kesällä 2019 asennettu monipuolisia kuntoilulaitteita, jotka sopivat sekä toiminnalliseen että voimaharjoitteluun. Tarjolla on monipuolisia telineitä leuanvetoon ja roikkumiseen, bokseja sekä kuntoilulaitteita, joissa on säädettävä kuormitusmekanismi.
Puurakenteinen patteri, leuanvetotangot ja monitoimilaite.
605976. Ulkokuntoilualueella sijaitsevat Davidin säädettävät painopallolla varustetut ulkokuntoilulaitteet. Laitteina jalkakyykky, ylätalja, penkkipunnerrus, vinopenkkipunnerrus, selkä-vatsa-dippi-yhdistelmälaite, etupunnerrus, ojentajapunnerrus, vaakasoutu ja hauiskääntö. Lisäksi Big rig -teline, jossa eri korkuisia leuanveto- ja riipuntankoja.
506616. Kuntolaite, lantionkeinu-rintapenkki-lantionkiertolaite, kaaripenkki-leuanveto-ylätaljalaite ja rekki-dippilaite.
Leuanvetopaikka, jalkaprässit ja rintaprässit.
CrossFit-tyyppiseen harjoitteluun tarkoitettu maksullinen ulkokuntosali/treenikontti. Painonnostopaikat, levypainot ja tangot sekä crossfit-häkki. Kausi huhtikuusta syyskuuhun.
513144. Ripustustikkaat, vatsalaudat-selkäpenkki-dippi, tukipatteri
506807. Ulkoilureitin varrella on ulkokuntoiluvälineitä: riippumatot, tukipatteri ja vatsalauta.
Uimapaikalla on kesäuintikaudella käytössä siirrettäviä ulkokäymälöitä. Pukukoppeja on 2 kpl. Vieressä on myös pieni lentopallokenttä ja lasten leikkipaikka.
Ulkokuntoilupaikalta löytyy Kompan-merkkinen kehonpainoharjoitteluun soveltuva telinekompleksi, jossa on eri korkuisia leuanveto- ja roikuntatankoja, punnerrus- ja dippitankoja sekä vatsalihaspenkki. Lisäksi ulkokuntoilupaikalta löytyy Hags-merkkiset käsien ja hartioiden venytyslaite (Arm swirl) sekä porrasteline (Step-challenge). Ulkokuntoilupaikan yhteydessä on pyöräpysäköintipaikkoja ja selkänojallinen penkki.
Tukkipatteristo ja monitoimilaite
Toistaiseksi käytössä on vain puurakenteisia ulkoliikuntavälineitä; alue kunnostetaan kesän 2018 aikana.
513662. Ulkoliikuntalaitteessa on kiipeilyteline, vatsalauta, selkälauta ja nojapuut.
Leuanvetotankoja eri korkeuksilla, vatsa- ja selkäpenkki sekä kiipeilylaite.
Vatsa- ja selkäpenkit, leuanveto sekä nostotukit. Trampoliini Juoksuradan reunalla street workout -telineet ja askelpenkit.
529295. Pylväs, leuanvetotanko ja tasapainopalkki. Kannelmäen kuntopolun pituus on noin 2,9 km. Reitin varrella on seitsemän kuntopistettä eri lihasryhmien harjoitteluun. Reitti on merkitty valaisinpylväisiin sinisillä tarroilla.
Tasapainopalkkeja ja -palloja sekä kiipeilykuutio ja voimisteluteline.
Leuanvetotangot ja dip-telineet.
Vatsa- ja selkäpenkki sekä leuanvetotangot eri korkeuksilla.
Sijaitsee Keinukallion portaiden yläaukiolla. Street workout -teline ja vatsalihaspenkki.
513333. Davidin ja Waffan ulkokuntoiluvälineitä. Davidin säädettävät painolaitteet: kyykky, penkkipunnerrus, pystypunnerrus, vaakasoutu, selkä-, vatsa- ja dippiteline. Lisäksi monkey bar -teline, jossa erikorkuisia leuanveto- ja riipuntankoja.
606026. Neljä kappaletta Leikkiset-ulkoiluvälineitä. Välineinä penkkipunnerruslaite, dip-tangot, vastalauta ja selkälaite.
Tikkaat, kiipeilyköysi, tekniikka- ja tasapainorata, leuanvetotankoja eri korkeuksilla sekä selkä- ja vatsapenkki.
605949. Denfitin Fitpoint-kuntoilulaite, jossa on stepperi, tasapainolauta, vartalonkierto, soutulaite, ylätalja sekä penkkipunnerrus.
Tukkipatteristo ja monitoimilaite.
Kuntoilulaitteet ja rantalentopallokentät uimarannan läheisyydessä
520327. Ulkokuntosalilta löytyy Davidin säädettävät painopallolla varustetut ulkokuntoilulaitteet. Laitteina penkkipunnerrus, vinopenkki, etupunnerrus, jalkakyykky, yläveto, vaakasoutu, hauislaite, ojentajalaite ja yhdistelmälaite, jossa on vatsapenkki, dippiteline ja selänojennusteline. Lisäksi monkey bar -teline, jossa riipuntatikkaat sekä eri korkuisia leuanvetotankoja. Ulkokuntosalille pääsee maauimalan lounaispuolelta koripallokentän nurkilta, missä on ulkokuntosalialueelle oma sisäänkäyntiovi. Kesäisin ulkokuntosalille pääsee vain maauimalan puolelta, eli silloin se ei ole vapaassa käytössä.
513987. Davidin painopakalliset säädettävät ulkokuntoiluvälineet. Laitteina jalkakyykky, hauiskääntö, ojentajatyöntö, penkkipunnerrus, etupunnerrus, vinopenkkipunnerrus, ylävetolaite sekä vaakasoutulaite. Lisäksi vatsapenkki, selkäpenkki, dippilaite sekä big rig -teline, jossa eri korkuisia leuanveto-/riipuntatankoja.
Kauklahden nurmikentän vieressä on ulkokuntoilualue. Paikalla on kuntosalilaatikoita, monipuolinen teline esimerkiksi leuanvetoon sekä säädettäviä painopallokuntoilulaitteita (mm. ylätalja).
Ruskeasuon liikuntapuistoon avattiin kesällä 2024 OmaStadi-hankkeen puitteissa rakennettu ulkokuntosali hiekkakentän laidalle. Ulkokuntosalista löytyy säädettäviä painopallolla varustettuja kuntoilulaitteita, jotka soveltuvat voimaharjoitteluun, sekä erilaisia kuntoilutelineitä. Laitteina on Street Workout -teline, kyykky, Multi Lift -laite, jalkaprässi, vaakasoutu, ylävetolaite, penkkipunnerrus, vinopenkkipunnerrus, etupunnerrus, hauislaite ja ojentajalaite istuen, jalkojennosto/dippi/leuanveto -teline sekä tasapainopuomit (2 kpl).
Neljä ulkoliikuntamoduulia parkour-alueen vieressä.
Monipuoliset ulkoiluvälineet.
Penkkipunnerruspenkki 2 kpl, dip-teline 2 kpl, lantionkeinu 2 kpl, käsipyörä 2 kpl.
Tukkipatteri ja monitoimiteline, jossa on vatsa- ja selkälaudat, roikuntatangot ja puolapuut. Rannan puolella katoksen alla on Davidin painopaloilla säädettävät jalkakyykky- ja penkkipunnerruslaitteet.
Vetolaitteita, rinta- ja jalkaprässit, selkä- ja vatsapenkki sekä selänrullauslaite.
Kolme eripituista tasapainotankoa ja tasapainolauta.
519361. Kaksi eripituista ripustustankoa.
Laivastopuiston uudistettu ulkokuntoilualue on rakennettu OmaStadi-hankkeena vuoden 2023 aikana niemen kärkeen. Laitteina ulkokuntoilupaikalta löytyy painopakkasäädettävä jalkakyykkylaite, vaakasoutu, penkkipunnerrus sekä yhdistelmälaite, jossa on selänojennus, dippi ja vatsapenkki. Lisäksi ulkokuntoilupaikalla on leuanvetotanko.
514078. Vatsapenkki ja kaksi ripustusrengasta.
Pitkäkosken ulkoilumajan läheisyydessä sijaitsevalla ulkokuntosalilla on kahdeksan säädettävällä vastuksella varustettua ulkokuntoilulaitetta. Laitteina ovat kyykky, penkkipunnerrus, vinopenkkipunnerrus, etupunnerrus, vaakasoutu, yläveto, hauislaite ja ojentajalaite. Lisäksi ulkokuntoilupaikalla on selänojennus-, dippi- ja vatsakoukistuslaitteet sekä pöytäryhmä ja katos. Laitteet ovat Sisu-merkkisiä.
Ikäihmisille tarkoitettu ulkoliikuntapaikka, jossa on erilaisia tasapainoa ja lihasvoimaa kehittäviä laitteita. Lappsetin laitteet.
519395. Neljä Gymparkin ulkokuntoilumoduulia (sisältää jalkaprässin, kävelylaitteen, kaaripenkin, koko kehon venytyslaitteen, ylätaljan, lantiokeinu- ja kiertolaitteen sekä rintapenkin).
Dippitangot ja tasapainopalkki
Tukkipatteristo ja monitoimilaite.
605857. Ulkokuntosalista löytyy Davidin säädettävät painopallolla varustetut ulkokuntoilulaitteet. Laitteina jalkakyykky (2 kpl), ylätalja (2 kpl), penkkipunnerrus (2 kpl), selkä-vatsa-dippi-yhdistelmälaite (2 kpl), etupunnerrus, esteetön etupunnerrus, ojentajapunnerrus, vinopenkkipunnerrus, vaakasoutu ja hauiskääntö. Lisäksi Big rig -teline, jossa eri korkuisia leuanveto- ja riipuntankoja.
523146. Davidin säädettävät painopakalliset ulkokuntoilulaitteet: pystypunnerrus, penkkipunnerrus, ojentajalaite ja koukistajalaite. Lisäksi eri korkuisia leuanvetotankoja sisältävä monkeybar-teline, tasapainopuomit, kaksi selänojennuslaitetta ja vatsalautaa, sekä maahan piirrettyjä juoksu- ja ketteryysratoja. Kuntosali on laajennettu vuonna 2023.
506704. Ulkokuntosalilta löytyy Davidin painopakallisia säädettäviä ulkokuntoiluvälineitä: jalkakyykky, penkkipunnerrus ja vinopenkkipunnerrus. Davidin kehonpainolaitteita ovat selkä-, vatsa- ja dippiteline sekä monkey bar-teline, jossa erikorkuisia leuanveto- ja riipuntatankoja. GymParkin ulkokuntoiluvälineinä on steppereitä (2 kpl), soutulaite (1 kpl), rintalihaslaitteita (2 kpl) ja selkärullia (2 kpl).
Pysäköintipaikan vieressä on yksi puinen monitoimilaite.
Leuanvetotangot, kiipeilyteline, kiipeilyköysi. Viereisellä leikkikentällä on erilaisia kiipeilytelineitä ja keinu.
Ulkokuntosalilla on 20 Omnigym-kuntoilulaitetta, joissa on säädettävät painot ja joista kutakin on kaksi kappaletta: jalkaprässi, jalkakyykky, penkkipunnerrus, vinopenkkipunnerrus, yläveto, vaakasoutu, etupunnerrus, hauis- ja ojentajalaitteet istuen sekä multilift-laite kyykkyjen ja epäkäslihasten treenaamiseen. Lisäksi ulkokuntosalilla on 7 Omnigymin kehonpainoharjoitteluun tarkoitettua laitetta: kaksi yhdistelmälaitetta, joilla voi tehdä leuanvetoja, dippejä ja jalkojen nostoa sekä säädettävät selkä- ja vatsapenkit, kaksi big rig -telinettä ja kolme erikorkuista (45, 60 ja 75 cm) hyppyboksia. Maahan on maalattu myös erilaisia kuvioita, joita voidaan hyödyntää koordinaatio- ja hyppyharjoituksissa. Ulkokuntosali on rajattu aidalla muusta ympäristöstä ja sinne on kaksi sisäänkäyntiä. Ulkokuntosalilla on 3 selkänojallista penkkiä sekä roskakori.
Erityisesti ikäihmisille suunniteltu kuntorata, jonka varrella on erilaisia kuntoilu- ja tasapainolaitteita sekä levähdyspaikkoja.
520325. Ulkokuntoilupaikalla on 15 Omnigymin säädettävää painopakallista ulkokuntoilulaitetta ja 11 Waffan Senior Line -ulkokuntosalilaitetta. Omnigymin laitteita löytyy jalkojennosto- ja dippiteline, vatsalihaslaite, ojentaja- ja hauiskääntölaitteet istuen, pystypunnerrus, ylätalja, selkä-, vatsa- ja dippiteline, penkkipunnerrus, vinopenkkipunnerrus, jalkakyykky, vaakasoutu, selkälihaslaite, soutulaite istuen, jalkaprässi ja multilift-laite. Lisäksi Big rig -teline, jossa eri korkuisia leuanveto- ja riipuntatankoja. Waffan seniorilaitteita, joissa on kevyt ja kiinteä vastus, löytyy jalkaprässi, loitontaja, selkäojennus, vaakasoutu, yläveto, penkkipunnerrus, etupunnerrus, käsipyörä, dippi, vatsapenkki ja vartalonkiertolaite. Waffan-laitteissa on opastaulu, jossa näkyvät harjoitusohjelmat eri kuntotasoille. Omnigymin kuntolaitteissa liikkeiden ohjeet ovat kiinnitettyinä laitteisiin.
Käsivarsien ja leukojen vetotanko sekä selkäpenkki.
Kiipeilytelineet, selkä- ja vatsapenkit sekä leuanvetotangot.
513195. Tukkipatteri.
Koulun pihalla on leuanvetotankoja eri korkeuksilla sekä tasapainopuomi.
Ulkoilupaikka sijaitsee Raappavuoren pulkkamäen huipulla.
529971. Tekonurmikentän yhteydessä sijaitsevassa ulkokuntoilupisteessä on neljä erilaista Lappsetin kuntoilulaitetta. Kuntoiluvälineinä on monkey bar -teline, jossa on riipuntatikkaat ja -renkaat, iso street workout -teline (riipunta, leuanveto, dippi, soudut), punnerrustankoja 3 kpl ja boxeja 2 kpl.
Selkänoja, lantionkiertolaite ja jalkojen venytyslaite.
506772. Aaltoilevat kiipeilytelineet, joissa on eripituisia roikku- ja leuanvetotankoja.
Moduuli, jossa on dippilaite sekä kaksi vatsalaudat hiekkapohjalla (keskuspuistomalli).
Leikkipuiston läheisyydessä.
Tikkaat, vatsa- ja selkälauta.
Riipuntatikkaat sekä vatsa- ja selkäpenkki.
Intervallirata on osa Kannelmäen kuntolenkkiä. Se on 100 metriä pitkä suora rata, jossa on 10 metrin välein viivoja. Rata sijaitsee loivassa ylämäessä. Kannelmäen kuntolenkin pituus on noin 2,9 km. Reitin varrella sijaitsee seitsemän kuntoilupistettä eri lihasryhmien harjoittamiseen. Reitti on merkitty valaisinpylväisiin sinisillä tarroilla.
519474. Iso monikäyttöinen kuntoilulaite, jossa on leuanvetotanko sekä selkä- ja vatsapenkit.
Vatsa- ja selkäpenkki sekä leuanvetotangot.
529297. Street workout -laite, vatsa- ja selkälihaspenkki.
Kuntoile taivaan alla. Ilmaiset ulkokuntosalit on varustettu kestävillä laitteilla kokovartalotreeniin puistossa.
Ydinaineistomme perustuu virallisiin lähteisiin, kuten Metsähallitus ja LIPAS (Suomen kansallinen urheilupaikkojen tietokanta). Haemme uusimmat GPX-reitit ja sijaintitiedot suoraan näiltä viranomaisilta.
Huomautus: Tietokanta synkronoitiin viimeksi vuonna 2026. Pyrimme tarkkuuteen, joten tarkista aina viralliselta verkkosivustolta, jota näytämme jokaisella paikalla tai reitillä, tai polun varrella olevista ilmoituksista turvallisuuskriittisten päivitysten tai kausittaisten sulkemisten varalta.
Ei. Huts.fi on itsenäinen suomalainen alusta. Vaikka työskentelemme Metsähallituksen kaltaisten organisaatioiden virallisten avoimien datajoukkojen kanssa, olemme yksityinen taho.
Kyllä. Karttojemme, polkutietojemme ja kenttätietojemme käyttö on tällä hetkellä ilmaista kaikille käyttäjille.
Toimimme yhteisökeskeisellä mallilla: me tarjoamme alustan, ja käyttäjämme auttavat pitämään sen ajan tasalla jakamalla reaaliaikaisia päivityksiä (esim. Onko laavulla polttopuita? tai Onko hiekkakenttä tarpeeksi kuivaa pelaamiseen?).
Etenemissuunnitelmamme sisältää:
• Offline-kartat: Ladattavia reittejä, joita voit käyttää, kun signaali katkeaa erämaassa.
• Reittinavigointi: Seuraa reittejä suoraan puhelimestasi tai kellostasi.
• Live-turvallisuuden jakaminen: Reaaliaikainen sijainnin jakaminen, jotta ystävät ja perheenjäsenet tietävät, että olet turvassa reitillä.